Katainen nosti inhimillisen harkinnan rinnalle sen, että samalla samalla saatetaan avata uusi maahanmuuttoväylä.
- Moni meistä ajattelee, että jos tehdään uudistuksia sääntöihin tai lakiin, täytyy olla varma, ettei se johda uuteen sellaiseen tulkintaan, joka johtaa epätarkoituksenmukaiseen uuteen maahanmuuttoväylään, hän sanoi.
Kataisen mukaan maahanmuuttoviranomaisten kanta on asian suhteen hyvin kriittinen.
Brax: Oikeudenmukaisempi ratkaisu löydyttävä
Asiasta keskustelun avasi vasemmistoliiton kansanedustaja Merja Kyllönen. Hän sanoi pitävänsä maassa vuosia olleiden iäkkäiden ihmisten karkoitusta käsittämättömän epäinhimillisenä.
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) sanoi, että tilanteeseen täytyy löytyä nykyistä tyydyttävämpi ja oikeudenmukaisempi ratkaisu. Hän korosti erikseen, ettei ota kantaa yksittäisiin tapauksiin vaan puhuu asiasta yleisellä tasolla, ja että lait ovat maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin (r.) valmistelussa.
Thors itse ei ollut kyselytunnilla paikalla.
Holmlund: Tullaan toteuttamaan tyylikäästi ja rauhanomaisesti
Kyllönen kysyi myös, tuleeko poliisi poistamaan käännytettävät isoäidit voimakeinoin elleivät he suostu vapaaehtoisesti lähtemään.
Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) korosti, ettei poliisilla ole asiassa harkintavaltaa. Hän sanoi, että poliisi syyllistyisi virkavirheeseen, jos ei toimeenpanisi oikeuden lainvoimaista päätöstä. Holmlund lupasi kuitenkin käännytettäville asiallista kohtelua.
-Tullaan aivan varmasti toimimaan hyvin tyylikkäästi ja rauhallisesti. Kyse on iäkkäistä, sairaista ihmisistä ja ilman muuta käytäntö tullaan toteuttamaan sen mukaisesti. Eli mahdollisimman rauhanomaisin ja tämän kokonaisuuden huomioon ottavin keinoin, Holmlund lupasi.