Osana vuorovaikutuksen lisäämistä Stubb aikoo uudistaa diplomaattien valintaa. Stubb sanoi aikovansa lopettaa puolueiden osallistumisen diplomaattivalintaan ja lakkauttaa ulkoministeriön valmennuskurssin valintalautakunnan.
Stubb sanoi kauhistuneensa sitä, että lautakunnassa istuu edelleen edustajia kuudesta eri puolueesta. Lautakunta valitsee vuosittain osanottajat ministeriön diplomaattikoulutukseen. Stubb haluaisi avata kansainvälisten asioiden valmennuskurssin myös muun valtionhallinnon, yritysten ja järjestöjen asiantuntijoita.
- Tämä vahvistaisi kansainvälisten asioiden osaamista Suomessa ja lisäisi samalla elintärkeää vuorovaikutusta hallinnon ja yksityisen sektorin välillä, hän sanoi ja jatkoi, ettei ammattiorganisaatiossa erikoisjärjestelyille ole sijaa.
”EU:n ulkosuhdehallinto suuri mahdollisuus Suomelle”
Kymmenkohtaisessa konkreettisten uudistusten ohjelmassaan Stubb haluaa Suomen esimerkiksi lobbaavan 15 – 30 suomalaista EU:n ulkosuhdehallintoon ja näistä kaksi edustuston päälliköiksi. EU:n ulkosuhdehallinto tarjoaa kehittyessään Suomelle myös mahdollisuuden edustustojen ja resurssien keskittämiseen sinne, missä niitä eniten tarjoaa, Stubb sanoi puheessaan ja viittasi esimerkiksi Kiinan vaikutusvallan kasvuun.
Kansalaispalvelujen parantamisen Stubb nostaa ilmiselväksi 2010-luvun teemaksi ja kertoi, että tavoitteena on ympärivuorokautisesti palveleva puhelinnumero. Virkamiehiään hän sanoi kehottavansa esiintymään rohkeasti tiedotusvälineissä.
- Ulkoministeriön asiantuntemuksen tuominen suomalaisten ulottuville on osa palvelutehtäväämme. Ulkoministeriön on myös aika siirtyä Facebookiin ja Twitteriin, Stubb sanoi ja viittasi sosiaalisten medioiden kasvaneeseen rooliin tiedonvälityksessä.