Aivan ongelmitta ulkopolitiikan johtaminen ei hallituksen ja presidentin yhteistoiminnassa ole sujunut. Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan hallituksen esityksessä perustuslain tarkistamiseksi selkeytetään ylimpien valtioelinten valta- ja vastuusuhteita.
- Siten poistetaan valtiosäännön tulkintaan käytännön elämässä liittyneitä epäselvyyksiä. Tämä kohdistuu erityisesti tasavallan presidentin päätöksentekomenettelyyn sekä Suomen edustautumiseen Euroopan unionissa.
Esimerkiksi EU-huippukokouksissa ulkoministeri on joutunut jättämään paikkansa, jos presidentti on halunnut kokoussaliin.
Tilanne on tosin muuttunut EU:n uuden perussopimuksen, niin sanotun Lissabonin sopimuksen myötä. Hallitus on eduskunnan perustuslakivaliokunnan tuella tulkinnut, että huippukokouksiin osallistuu pääministeri. Nykyisin kutsu tulee useimmiten vain yhdelle edustajalle jäsenmaata kohti.
Kiistellyssä perustuslain uudistuksessa presidentti on varoittanut vallan keskittämisestä hallitukselle.
Tieto ei kulje presidentin ulkopoliittisista tekemisistä
Kokoomus kiistää, että perustuslain muutos olisi hyökkäys nykyistä presidenttiä kohtaan. Presidentin ulkopoliittisista tekemisistä saatuun tietoon ei puolue kuitenkaan ole tyytyväinen, arvioi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen.
- Kokoomuksessa on koettu ongelmallisena eduskunnan ja sen ulkoasiainvaliokunnan puutteellinen tiedonsaanti tasavallan presidentin ulkopoliittisista toimista ja keskusteluista. Tiedot eivät myöskään suodatu eduskuntaan valtioneuvoston kautta. Tulisikin harkita uusia käytännön menettelytapoja tiedonkulun parantamiseksi.
SDP säilyttäisi presidentin johtajuuden ulkopolitiikassa
Suurin oppositiopuolue SDP haluaa säilyttää presidentin aseman ulkopolitiikan johtajana.
Lakiesitys tekisi eduskunnasta hallituksen ja presidentin kiistojen erotuomarin. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman mukaan SDP haluaa, että mahdolliset ulkopolitiikan johtamisen kiistat ratkaistaan hallituksen eduskunnalle antamalla selonteolla.
- Ei voi olla niin, että joku eduskunnan valiokunta salaisessa istunnossa kävelee presidentin ulkopoliittisen johtajuuden ylitse. Sellainen mahdollisuuskin luo vain ristiriitoja ulkopolitiikan johtamiseen eikä poista niitä, mikä oli tämän uudistuksen alkuperäinen lähtökohta. Siksi täytyy lähteä siitä, että eduskunnan kanta määritellään julkisesti, avoimesti ja se on koko eduskunnan kanta eikä minkään pikkuporukan kanta.
Lisäksi SDP haluaa, että presidentti säilyy ratkaisijana, kun suomalaissotilaita lähetetään kriisinhallintatehtäviin.
Hallituspuolueet vakuuttivat salikeskustelussa, että neuvotteluhalua SDP:n suuntaan löytyy. Perustuslakia on näet vaikea muuttaa ilman SDP:n tukea.
Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset vastustavat perustuslainmuutosta SDP:tä jyrkemmin.
Perustuslain muutos tulee voimaan, jos sekä tämä että vaalien jälkeinen eduskunta sen hyväksyvät.