Vain lääkäri voi pelastaa
Vain lääkäri voi pysäyttää egyptiläisen isoäidin Eveline Fadayelin karkotuksen, kirjoittaa Huvudstadsbladet. Lehdessä poliisiylijohtaja Mikko Paatero lupaa, että poliisi huomioi, jos lääkäri antaa lausunnon, jonka mukaan isoäidit eivät voi terveydellisistä syistä lähteä Suomesta. isoäitien tapaukset ovat herättäneet laaja huomiota jo myös Venäjällä ja asia on ehkä esillä huomenna kun pääministerit Putin ja Vanhanen tapaavat ennakoi Huvudstadsbladet.
Uhkakuvien ytimessä
Onko tämä mies vaarallisempi kuin suomalainen ydinvoimala. Aamulehden kuvassa on Iranin presidentti Mahmud Ahmadinejad, jonka uskotaan havittelevan ydinasetta. Kuvan ympärillä Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Vilho Harle vertailee erilaisia uhkakuvia. Talonpoikaisjärjen mukaan kaikki ydinaseet ovat vaarallisia, samoin on selvää, että ydinvoimaan, ydinjätteisiin ja uraanin louhintaan liittyy suuria ja pitkäaikaisia riskejä. Iran on roistovaltioista pelottavin kovan retoriikkansa vuoksi, ydinaseita sillä ei kuitenkaan ole. Harle ihmettelee, että rauhanomainen ydinvoima esitetään kaikilta osin riskittömänä. Suomessa ei ole edes esitetty julkista arviota mahdollisen ydinvoimalaonnettomuuden seurauksista. Se on Harlen mielestä suuri puute kokonaisvaltaiseksi sanotussa turvallisuuspoliittisessa uhka-analyysissä. Harle ottaa esille myös uraanin louhinnan, joka Suomessa on alkamassa vähin äänin. Uraanin louhinta on terveys- ja ympäristöriskeineen kiistatta suurin ydinenergian ongelmista. Länsi-Euroopassa kaikki uraanikaivokset on suljettu riskien vuoksi, kirjoittaa professori Vilho Harle Aamulehdessä ja toteaa, että Suomi voi jatkossa kiinnostaa myös terroristeja räjähtävän ja saastuttavan aineen hankintamaana.
Aitovierien kaunottaret
Keskustan puoluekokousväki on historian kuluessa halunnut puheenjohtajaksi yleensä nuorekkaan miehen, kirjoittaa Mirja Niemitalo Kalevassa ja arvioi, että Mari Kiviniemi edustaa oikeaa ikää, mutta väärää sukupuolta. Naiset ovat saaneet kulkea keskustassa pitkin aitovieriä. Anneli Jäätteenmäki oli poikkeus, mutta hänet jätettiinkin ratkaisevalla hetkellä ilman tukea, arvostelee Niemitalo Kalevassa.
Matista poliittinen ongelmajäte
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola pohtii pääministeri Matti Vanhasen kohtaloa. Teflonia, sanottiin Vanhasesta monta vuotta. Pääministeri kesti kolhut. Viimeisen puolen vuoden aikana tilanne on muuttunut. Vanhasen pinta ei enää kestä kolhuja. Tänään Vanhanen on heikoilla. Oma puolue ei enää häneen panosta. Vanhanen sanoi viikonloppuna, että hänellä on vielä yksi asia, joka oli syynä puheenjohtajuudesta luopumiseen. Se selviää aikanaan. Ennen sitä Vanhanen on kuitenkin poliittinen ongelmajäte, jolle on vaikea löytää uutta paikkaa. Päätoimittaja Pekka Mervola ennakoi Keskisuomalaisessa, että ehkä ratkaisu on niin yksikertainen, että Vanhasesta tulee vaalien jälkeen vanhempi rivikansanedustaja
Pipot ja huivit
Raaseporissa tehtiin hyvä huivipäätös kirjoittaa Salon Seudun Sanomat ja viittaa siihen kun sivistyslautakunta kumosi tammisaarelaisessa koulussa voimassa olleen huivinkäyttökiellon. Päätöksessä todetaan, että kasvot näkyviin jättävä huivi ei loukkaa muita oppilaita mitenkään. Päähinekeskustelut eivät ole tavattomia, onhan poikien tunnilla pitämistä lippalakeistakin käyty monta vääntöä, kirjoittaa Salon Seudun Sanomat.