- Jos tavoitteena on minimoida hiilidioksidipäästöt, me tarvitsemme molempia, Katainen huomautti.

Hän korosti sen tarkoittavan "tolkuttoman" paljon uusiutuvaa energiaa ja päästötöntä perusvoimaratkaisua.

- Jos toinen puuttuu, niin tavoitetta ei pystytä saavuttamaan. On todella tietoista ihmisten huiputtamista, että asia voisi olla vaan joko tai, Katainen jatkoi.

Kokoomuksen ympäristöpolitiikkaa linjannut Katainen korosti myös yksilön vastuuta. Hän sanoi, että hallituksen autoveropäätöksen malliin ihmisiä on kannustettava tekemään oikeita ratkaisuja.

- Kannattaa esimerkiksi valita enemmän elämyksiä ja ostaa aikaa, palveluita, Katainen neuvoi ennakkoon jaetussa puheessaan.

Julkisuuteen jaetussa puheenvuorossa kokoomusjohtaja katsoi myös, että terveyteen ja ympäristöön vaikuttavia kulutusveroja on nostettava.

Lisäksi on panostettava energia- ja ympäristöteknologiaan. Niitä kehittämällä voidaan Kataisen mukaan vahvistaa myös suomalaista työtä ja hyvinvointia, koska ympäristö- ja energiateknologia ovat nopeasti kasvavaa liiketoimintaa maailmalla.

Puoluevaltuuston kokousta edelsi yleisötilaisuus, jonka otsikkona oli Vihreällä on ainakin viisi miljoonaa sävyä. Samaan aikaa vihreät kokoontuivat puoluekokoukseen Turussa.

Yrityksiä ei pidä piestä henkitoreisiin

Kokouksen yhteydessä Kataisen näpäytti myös vihreiden puheenjohtajaa, työministeri Anne Sinnemäkeä kokoomusta koskevista arvioista.

Kataisen mukaan nykyhallitus on keventänyt kaikkien, erityisesti pienituloisten verotusta. Kataisen mukaan vihreät ovat väärillä linjoilla, kun arvostelevat kokoomusta veropolitiikan epäoikeudenmukaisuudesta.

- Me haluamme tähän maahan kilpailukykyisiä yrityksiä, jotka kykenevät työllistämään. Jos yrityksiä verotetaan kuoliaaksi, niin sitten tässä maassa on hirveästi työttömyyttä. Luulisi työministerin olevan kiinnostunut työpaikoista, Katainen jatkoi.

Kataisen mielestä on turha odottaa, että henkitoreisiin piesty yritys voisi työllistää.

- Sellainen ajattelu ei ole tästä maailmasta, Katainen totesi puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä.