Ministerivaihdoksesta päätetään tasavallan presidentin esittelyssä aamupäivällä.

Nykyinen sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä (kesk.) nimitettiin perjantaina Kelan pääjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässä vasta syksyllä, mutta ministerivaihdos haluttiin viedä nopeasti läpi, koska sosiaali- ja terveysministeri vastaa Kelan asioista.

Lähtökuopissa oleva pääministeri Matti Vanhanen ei suunnittele enää laajempaa ministerikierrätystä, joten vahvin ehdokas sosiaali- ja terveysministeriksi on kansanedustaja Juha Rehula.

Kolme vuotta sitten ministerivalinnoissa rannalle jääneet keskustan kansanedustajat ovat joutuneet odottamaan uutta tilaisuutta pitkään.

Juha Rehulasta povataan seuraajaa

Hallituksen herrahissi ei ole juuri liikahtanut.

Seitsemän vuotta ministerinä toimineen Liisa Hyssälän siirtyminen Kelaan avaa ministerivuoron yhdelle onnekkaalle.

Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen ei ole paljastanut ehdokastaan Hyssälän seuraajaksi.

- Teen siitä maanantaiaamuna yhdeksältä ehdotuksen keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokoukselle.

Onko nimi Juha Rehula?

- Teen ehdotuksen silloin, Vanhanen väisti kysymyksen.

Uuden ministerin valitsee keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän yhteiskokous.

STT-Lehtikuvan Johanna Vesikallion pääministerin haastattelutunnilla mainitsema Juha Rehula on ollut julkisuudessa ykkösehdokas uudeksi ministeriksi.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa johtava Rehula on istunut eduskunnassa vuodesta 1996.

Keskustan eduskuntaryhmässä hän on kuulunut keski-ikäisten miesten muodostamaan uudistajien kuusikkoon, jonka tulilinjalla on ollut puoluesihteeri Jarmo Korhonen.

Kesäkuussa sivuun siirtyvä Vanhanen ei suunnittele enää laajaa ministerikierrätystä.

-Siitä esityksen tekee, jos niin tapahtuu, niin uusi puheenjohtaja. Nämä ovat aina puolueen puheenjohtajan asioita. Itse en aio näiden jäljellä olevien viikkojen aikana tehdä muita ehdotuksia, Vanhanen sanoi.

Keskustan puheenjohtajan ja samalla pääministerin paikasta kisaajien joukossa on kolme ministeriä, joista yhden siirtyminen hallituksen johtoon avaisi tilaa ainakin yhdelle uudelle ministerille.

Uusia kasvoja keskusta tarvitseekin. Puoluekannatusmittausten mukaan pääministeripuoluetta uhkaa vaalitappio samaan aikaan, kun hallituskumppani kokoomus marssii vaalivoitosta toiseen.