Puoluekokousten sarjan aloitti viikonloppuna vihreiden puoluekokous ja sen saldoa ovat lehdet tänä aamuna laskeskelleet. Keskisuomalainen aprikoi vihreiden jo pysyvästi irtautuneen vasemmistoliiton tasoisesta kannatuksesta, eikä lehti pidä lainkaan mahdottomana etteikö puolue voisi nousta kolmen suuren puolueen kokoluokkaan.
”Vielä ensi keväänä se ei yllä kolmen suuren kannatukseen, mutta suunta on tärkeintä.”
Keskisuomalaisen mielestä vihreä puolue on RKP:n tavoin tähän saakka noudattanut yhdenasianliikkeen logiikkaa, jossa se on puolustanut ydinasioitaan, mutta muissa kohdin taipunut hallituksen peruslinjoille. Isoissa kaupungeissa vahvasti menestyvän puolueen tavoite on nyt toinen: vihreät ovat hamuamassa laveampaa poliittista linjavaltaa.
Jos kolmen suuren rinnalle nousisi neljäs, toisi se valtapeliin uudet säännöt, kirjoittaa Savon Sanomat .
”Se saattaisi merkitä Ruotsin tapaista blokkiutumista. Ruotsissa vasemmisto ja vihreät haastavat valtaa pitävän porvariblokin. Tilanne voisi Suomessa olla sama.”
Toistaiseksi vihreät näyttävät Savon Sanomien mukaan pitävän ovet avoimena kaikkiin suuntiin, puheenjohtaja Anni Sinnemäki löysi hyvää ja huonoa kaikista suurista puolueista.
Luomu jäi harvojen herkuksi
Vihreiden kokousta isännöineen Turun paikallislehti taas kirjoittaa luomuruoasta. Tutkijat päättelivät 90-luvulla ,että Suomessa olisi täysin realistista siirtyä laajamittaiseen luomutuotantoon. Näin ei käynyt - nyt tavoitteena on kasvattaa luomun osuutta vähittäiskaupassa yhdestä prosentista kuuteen prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.
”Meillä on vähintään 15 vuotta nyhjätty hankkeita toisensa perään, syydetty rahaa mielikuvien luomiseen ja yritetty kouluttaa tuottajia. Luomu on toki työllistänyt viljalti mainostoimistoja, neuvojia, tutkijoita ja byrokratian osaavaa projektihenkilöstöä.”
Luomuväki syyttää kauppoja nihkeydestä ja kauppiaat puolustautuvat sanomalla että heikko saatavuus estää luomuhyllyjen laajentamista. Turun Sanomat esittää yhdeksi syyksi luomun heikolle menestykselle sitä, että suomalaisille kotimaisuus on merkinnyt lähes samaa kuin luomu. Mutta samalla kun romantisoitu kuva suomalaisesta maataloustuotannosta alkaa murtua, alkavat kuluttajat suosia luomua ja lähiruokaa.
”Kuluttajien silmissä pienimuotoinen tuotanto on kaunista ja usein makuaisti vahvistaa myönteisen mielikuvan. (…) Eri asia on, miten kuluttajien suhtautuminen luomuun muuttuu, jos tuotanto ja tarjonta kasvaa suuriin mittoihin.”
Nimittelyn hinta
Oululainen opettaja tuomittiin 310 euron sakkoihin oppilaansa solvaamista. Opettaja oli käyttänyt luokan edessä sellaisia luonnehdintoja kuin toope, räkänokka ja penikka. Oppilaan henkiset kärsimykset arvioitiin 800 euron suuruiseksi, raportoi Kaleva .
Tapaus on harvinainen, nimittely tai koulukiusaaminen päätyvät harvoin käräjille asti vaikka edellytyksiä rangaistuksille olisikin lehden mukaan usein. Kaleva kehottaa nyt keskustelemaan kodeissa sopivasta kielenkäytöstä, sillä seuraavalla kerralla syyte voi tulla oppilaalle. Kaleva silti muistuttaa että ”kouluyhteisössä opettajat ovat kuitenkin aikuisia, joiden tehtävä on panna raja sille mikä on sallittua ja mikä ei”.