Lahtelaisten tai päijäthämäläisten ministereiden lista runsaan kuudenkymmenen vuoden ajalta jää lyhyeksi. Se kilpailee maailman lyhyimmän teoksen tittelistä sen "saksalaisen huumorin" kanssa.
Kokoomuksen Oskari Lehtonen oli oikeusministerinä 40-luvun alussa, puoluetoverinsa Erkki Huurtamo toinen valtiovarainministeri kuusikymmentäluvulla, Huurtamo oli myös hetken puolustusministerinä.
Kokoomuksen Ulla Puolanne oli toinen valtiovarainministeri Harri Holkerin hallituksessa kauden 1987-91 ja sdp:n Jouko Skinnari hoiti samaista pestiä Paavo Lipposen hallituksessa pari vuotta vuosina 1997-99.
Moninkertainen lahtelainen ministeri on ollut demareiden lahtelainen Matti Luttinen. Hän oli Kalevi Sorsan hallituksen sisäministerinä vuosina 1983-84 ja liikenneministerinä 1984-87.
Luttinen onkin viime vuosikymmenten ainoa "oikea" ministeri Lahdesta sillä muut ovat olleet ns. kakkospesteissä "apuministereinä". Lahden moottoritie oli yksi Matti Luttisen ajamista isoista asioista.
Epäsuhta asukasluvun ja ministeriyden välillä
Nyt istuvaan hallitukseen Päijät-Hämeen maakunta ei ole saanut yhtään ministeriä, ainut lohtu on se, että Pirkanmaa on myös ilman omaa ministeriä vaikka asukkaita Pirkanmaalla on tuntuvasti enemmän.
Asukaslukuun suhteutettuna ministeripula on maamme syvintä juuri Pirkanmaalla ja Päijät-Hämeessä. Jopa Keski-Suomi ja Varsinais-Suomi ovat kiilanneet hallitukseen kaksi ministeriä kumpikin.
Uusimaa painii omassa sarjassaan seitsemällä ministerillä. Päijät-Hämeen pitäisi saada neljään hallitukseen viidestä oma ministeri asukasluvun mukaan suhteutettuna, laskee maakuntajohtaja Esa Halme.
Maakuntajohtaja Esa Halme toivookin lämpimästi, että nyt ministeri saataisiin maakuntaan. Puoluekannalla ei ole suurta merkitystä, edut tulevat ministeriydestä muuta kautta, sanoo Esa Halme.
-Toisaalta Hämeenlinnaan on keskittynyt voimakkaasti puolueiden toimintaa ja alueelta on saatu hyviä nimiä mukaan, joten se näkyy luonnollisesti, Halme pohtii.
Hyötyä omasta ministeristä?
-Ministeri omasta maakunnasta on tarpeen monestakin syystä, ministeri istuu kaikissa valtion euvoston kokouksissa ja työryhmissä, lisäksi ministeri usein on tärkeässä asemassa omassa puolueessaan ja on näin paraatipaikalla asioiden valmistelussa ja kannanotoissa.
Maakunnan tuntemus välittyy suoraan valtioneuvostoon ja se on erittäin tärkeä asia, korostaa Esa Halme. Poliittinen kasvu tapahtuu vuosien mittaan ja myös tehtävien katsotaan kasvavan ajan ja kykyjen myötä.
-Tosin aivan kaikkien pitäisi edistää maakunnan kehitystä, myös virkamiesten ja elinkeinoelämän edustajien poliittisten päättäjien ohella, Halme muistuttaa.
Kansanedustaja Juha Rehulan valinta sosiaali- ja terveysministeriksi olisi varsin myönteinen asia.
Juha Rehula olisi kohotessaan ministeriksi ensimmäinen keskustalainen ministeri maakunnasta
Hän on valinnastaan Liisa Hyssälän seuraajaksi kuitenkin varsin vaitonainen, vaikka onkin saanut rohkaisua ylimmältä poliittiselta taholta eli pääministeri Matti Vanhaselta. Rehulan on katsottu hoitaneen valiokuntatyötä varsin mallikkaasti.
Nyt tai ei koskaan
-Politiikassa ei milloinkaan voi olla varma asiasta ennenkuin päätös on lukkoonlyöty, sanoo kansanedustaja Juha Rehula. Ministerinpaikoissa ratkaisee palapeli, jossa maakunta on vain osa, ikä, sukupuoli ja muut salkut vaikuttavat valonnoissa.
-Muistan hyvin tilanteen kun eräs henkilö tuli kokoukseen varmana siitä, että hänestä tulee ministeri. Kokouksen kuluessa tapahtui kuitenkin sellaisia asioita että tilanne muuttui. Näinollen en lähde lainkaan arvuuttelemaan mahdollisuuksiani ministeriksi, sanoo Juha Rehula.
-Olen noussut vuonna 1996 eduskuntaan varasijalta ja minut on valittu eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi arvalla, joten tämänluonteista varmuutta on ollut kohdallani, Rehula kuittaa huumorin väri äänessään.