Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan keskusta aikoo valita Kelan johtoon siirtyvän sosiaali- ja terveysministerin Liisa Hyssälän seuraajan mahdollisimman nopeasti. Keskusta on kutsunut puoluehallituksen koolle maanantaiksi.

- Jos Hyssälä nimitetään perjantaina, silloin ministeri vaihdetaan ensi maanantaina, Vanhanen kertoo.

Vanhasen mukaan ministerinvaihdoksessa ei haluta viivytellä, koska sosiaali- ja terveysministeri vastaa Kansaneläkelaitoksen asioista.

- Syntyisi esteellisyysasetelma, joten on tarkoituksenmukaista vaihtaa välittömästi, Vanhanen perustelee.

Keskustan eduskuntaryhmässä on pitkään muhinut haluja vaihtaa myös muita ministereitä. Tässä vaiheessa valitaan kuitenkin vain Hyssälän seuraaja.

- Varataan mahdollisuus sitten laajempaan kierrätykseen puoluekokouksen jälkeen, kun puheenjohtaja vaihtuu, Vanhanen sanoo.

Keskustan eduskuntaryhmän suosikki uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi on kansanedustaja Juha Rehula. Sosiaaliasioihin erikoistunut Rehula kuuluu keskustan kansanedustajien ns. kuusikkoon, joka on arvostellut voimakkaasti puoluesihteeri Jarmo Korhosta. Käytäväpuheissa on myös ihmetelty sitä, että Rehula palkitaan ministerinsalkulla puoluejohdon moittimisesta. Hänen valintansa Hyssälän seuraajaksi on kuitenkin käytännössä varmaa.