Ruotsin television SVT:n Rapport-ohjelma kertoi perjantaina keskustan ehdokaslistoilla olevasta miehestä, joka väittää muun muassa, että Estonian katastrofi ja ulkoministeri Lindhin murha olivat 13 juutalaisen rahasuvun junailemia. Syyskuun 11. iskujen takana on ehdokkaan mukaan yksi nimeltä mainittu juutalainen liikemies.

Poliitikko kiistää olevansa juutalaisvastainen. Hän kertoo kirjoitustensa syntyneen "hengellisten elämysten" seurauksena.

- Ehkäpä salaliittoteorioiden taustalla on enemmän kuin panettelijat väittävät, ehdokas sanoi Rapportin haastattelussa.

Ehdokas hyllylle saman tien?

Rapportin haastattelema ruotsalaisen antisemitismin vastaisen toimikunnan, Svenska kommittén mot antisemitism, puheenjohtaja Willy Silberstein pöyristyi ehdokkaan näkemyksistä.

- Tyypillisiä antisemitistisiä väittämiä. Olen järkyttynyt ja hämmentynyt siitä, että hän on valtiopäiväpuolueen listalla, Silberstein sanoi.

Keskustapuolueen Tukholman piirijohtaja Per Ankerström reagoi nopeasti Rapport-ohjelmaan. Ankerströmin mukaan hän ei ole ehdokkaan sivuilla aiemmin käydessään huomannut kirjoituksia, jotka hänen mielestään ovat törkeitä.

- Aion esittää, että hänet poistetaan ehdokaslistoilta. Mielestäni hän on rikkonut linjauksiamme niin pahasti, ettei hän voi olla ehdokkaana.