Kainuun Keskustanuorten puheenjohtaja Ilmari Pokela kaipaa uudelta Keskustan puheenjohtajaksi valittavalta henkilöltä nykyistä vahvempaa otetta aluepolitiikkaan.

Keskustan väistyvä puheenjohtaja Matti Vanhanen ei ole kylliksi tehnyt työtä alueiden eteen, Pokela sanoo.

- Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen lakkautuksen olisi vahvatahtoinen pääministeri pystynyt hoitamaan toisin, moittii Pokela.

Keskustanuorilla ei ole Kainuussa yhteistä kantaa puheenjohtajavalinnasta.

Keskusta valitsee uuden puheenjohtajan lauantaina 12. kesäkuuta Lahden puoluekokouksessa.