Keskustan eduskuntaryhmän kokouksesta tulikin ulos melko tyytyväinen pääministeri. Perjantaina EU-johtajien kokoukseen matkustava Vanhanen katsoi saaneensa eduskunnan enemmistön Kreikka-paketin taakse.
Keskustan ryhmästä kaksi edustajaa ilmoitti kuitenkin vastustavansa Kreikan tukemista ja kaksi edustajaa on vielä epäilevällä kannalla. Yksi vastaan haraava on Hannu Hoskonen.
- Pitäkn harkinnan jälkeen äänestän Kreikan lainaa vastaan. Jos lainapäätös tehdään, sillä tuetaan EU:n jäsenvaltion holtitonta taloudenpitoa. Lisäksi sillä tuetaan yhdysvaltalaisia pankkiireja, jotka Kreikkaa luotottaessaan ovat saanet kohtuuttomia etuuksia ja valtavia voittoja itselleen. En halua olla rahoittamassa jenkkipankkiireja, Hoskonen jyrisi.
Vanhanen ymmärtää niskuroinnin johtuvan siitä, että keskusta vastusti Suomen liittymistä euroon ensimmäisten joukossa.
Oppositiosta vasemmistoliitto, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset vastustavat Kreikan lainatukea. Myös osa SDP:n ryhmästä olisi halunnut torjua lainapaketin jo nyt, mutta ryhmä päätti vielä jatkaa keskusteluja eduskunnassa. Tavoitteena on saada myös pankit vastuuseen.
Pääministeri Vanhanen ei syytä pankkeja Kreikan ongelmista.
- Tämä on Kreikan valtion ongelma. Eivät pankit ole tehneet vääriä sijoituksia, vaan ovat luottaneet Kreikan hallituksen ja parlamentin tekemiin päätöksiin. Ne rahat, joita pankit ja eläkerahastot ovat Kreikalle lainanneet, menevät palkkoihin, eläkkeisiin ja valtion kuluihin. Eivät pankit minun silmissäni ole tässä tapauksessa pelanneet, Vanhanen totesi.
Hallituksen sisällä nähtiin myös rivien tiivistymistä. Kreikan lainapakettia arvostellut ministeri Paavo Väyrynen järjesti pikavauhtia tiedotustilaisuuden ja kehui valtiovarainministeri Jyrki Kataisen neuvottelutaitoja
-Toisin kuin jotkut ovat ehkä ymmärtäneet, minä en ole sanallakaan arvostellut valtiovarainministeri Kataista tai hänen toimintaansa. Päin vastoin olen kiitellyt häntä siitä, että hän on ollut tämän neuvotteluprosessin aikana hyvin pidättyväinen tai tiukka, Väyrynen painotti.
- Itse asiassa olen saanut tietää, että EU:n piirissä hän on saanut moitteita siitä, että hän on ollut joidenkin mielestä liiankin kova neuvottelija. Minun mielestäni hän on toiminut esimerkillisesti, Väyrynen kiitteli.
Valiokunnat ovat aloittaneet Kreikan lainapaketin käsittelyn kuulemalla asiantuntijoita. Lainatuen antamisesta äänestetään ensi keskiviikkona.