Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö suosittaa kansanedustajien sidonnaisuuksien julkistamista ydinvoimapäätöksiä ennen. Näin vältetään jälkipuheet.

Toive on kaunis. Se maistuu hyveelliseltä, kansanvaltaa edistävältä.

Eduskunta käyttää ylintä valtiollista valtaa. Kaksisataa kansanedustajaa saa valtakirjan suoraan äänestäjiltä.

Suuri osa kansanedustajaehdokkaista ja parlamentaarikoiksi valituista kantaa selkeää juovallista taustaa. Ammattiyhdistysväki, yrittäjät, maataloustuottajat, uskonnolliset ryhmät ja mut toimijat ahkeroivat eduskuntaan mieleisiään ihmisiä. Ne rahoittavat puolueita ja yksittäisiä eduskuntaan pyrkijöitä. Jo ajatus neutraaleista ja sidoksista täysin vapaista poliitikoista on todellisuudelle vieras. Siinä leijuu yläluokkainen tai -huoneinen haju.

Vaalirahaa ydinvoimalähteistä

Erityisen pontevia useissa vaaleissa ovat olleet ydinvoiman lisäämistä tahtovat suuryritykset ja niiden etujärjestöt. Ainakin kymmenet ehdokkaat puoluerajoihin katsomatta ovat imuroineet merkittävää taloudellista tukea vaalikassaansa ydinvoimaa rakastavaisista lähteistä. Metallityöväen liiton lobbaaja Matti Putkonen tunnetaan erityisen uutterana sukkuloitsijana. Ammattiyhdistysliikkeen ja suuryhtiöiden edut löivät yksiin. Informatiivisuus sujui. Tämä näkyi rahapuroina, jopa niiden koordinoinnissa.

Tuskin ydinvoimaa edistäneet lähteet julkistavat tukisummiaan eivätkä tätä tee yksittäiset parlamentaarikot, harvaa poikkeusta lukuun ottamatta. Eikä tähän ole pakottanut mikään säädös, joten kaikki on luontunut laillisesti.

Vaalirahoittaja YLEn hallitukseen

Vaalirahakeskustelussa on kerrottu Suomen ökyrikkaimpien ränneistä virranneen rahaa kampanjointiin. CapManin sijoittajapartneri Tuomo Raasion oma yhtiö avitti Ylen uutisoinnin mukaan Sauli Niinistön presidenttitietä 20 000 eurolla vuonna 2006 ja vuoden 2007 eduskuntataistoa 5 000 eurolla. Björn Wahlroosin ja kumppaneiden anteliaisuus tiedetään.

Tuomo Raasion ilmestyminen vaalien jälkeen Yleisradion hallitukseen yllätti uutisoijat. Hänet tunnetaan niukasti eikä erityistaitamisensa keskittyne viestintäteknologiaan tai -talouteen. Muhkeiden lahjoitusten ja hallitukseen nimittämisen ajallinen läheisyys soveltuu heikosti puhtaaseen demokratiaan ja kohtuulliseen etiikkaan. Jostakin vain löytyi vipuvoima Raasion kutsuun Ylen korkeimpaan päätäntäelimeen.

Eduskunta vastaa työstään kansalle. Niin myös sen yksittäinen jäsen. Virkamiesjääviyksien ulottaminen eduskuntaan halvaannuttaisi parlamentin. Kansanedustajaksi edennyt ihminen on yleensä ollut vuosia, jopa vuosikymmeniä monialaottelija, lukuisten luottamustehtävien ja erilaisten haasteiden kantaja. Eduskunnan voima on tähän saakka muodostunut kokemuksen kartuttamasta osaamisesta ja elämän taustojen monipuolisuudesta.

Kun rahakeisarit pumppaavat jollekin keskeiselle puolueelle ja sen poliitikoille muhevia eurokasoja, vaikuttaako tämä poliitikkojen verolinjauksissa? Ne merkitsevät paljon suurituloisten verotuksessa, tuloerojen supistamisessa tai kasvattamisessa. Jokainen vastatkoon tykönään kysymykseen.

Keski-Suomen luulisi haluavan pääministerin

Jos hyvin käy, syntyperäinen keskisuomalainen Mauri Pekkarinen kohoaa Suomen pääministeriksi runsaan kuukauden kuluttua. Keskustan puheenjohtajaksi valittavan henkilön vastuisiin kuuluu keskustan, kokoomuksen, ruotsalaisen kansanpuolueen ja vihreiden hallituksen johtaminen kevääseen 2011 saakka.

Ministerit Mauri Pekkarinen ja Mari Kiviniemi ovat pääehdokkaat. Jompi kumpi voittaa ja on samalla pääministeri.

Mauri Pekkarisen mahdollisuudet kultamitaliin ovat erinomaiset. Mari Kiviniemen kiri on kuitenkin kiihtynyt. Lähiviikkojen rutistus ratkaisee tuloksen.

Keskisuomalaisten selkeä enemmistö puoluerajat ylittävästi toivoo Pekkarisen ykköstilaa. Hänen kokemuksensa ja näyttönsä julistavat vankkaa sanomaa. Keski-Suomelle maakuntana on historiallisesti aikakirjoihin piirtyvää, jos vaalipiirin kansanedustaja on tasavallan pääministeri. Tätä ei ole koskaan aiemmin koettu.

Väyrysen keskisuomalainen kampanjapäällikkö

Keskustaväen luulisi seisovan Pekkarisen takana yksituumaisena. Tätä edellyttää maakunnan etu, mutta tuhat tulimmaista sentään! Puheenjohtajakilvan yhden sinällään hyvän ehdokkaan Paavo Väyrysen innokkaana kampanjapäällikkönä häärii keskisuomalainen Petri Neittaanmäki. Onpa porukoissa jokunen alueen nuorisojärjestön puuhaaja.

Jos Mauri Pekkarinen häviää koitoksen ja pääministeriyden muutamalla äänellä keskustan puoluekokouksessa, syyksi nimetään perustellusti maakunnallisten rivien hajoittaminen ja siten Keski-Suomen edun vastainen operointi. Sitä tuskin miehuullisuudeksi ylistettäisiin. Tähän syöksy olisi apea, syvälle tunkeva kokemus. Rivien joutuisalla suoristamisella vaara minimoituu.

Kunnat yliopiston roimina rahoittajina kutkuttaa ja epäilyttää

Kinnulan kunnanjohtaja Juha Urpilainen ja Kyyjärven kollegansa Matti Muukkonen kaavailevat kuntiensa lahjoittavan Jyväskylän yliopiston pääomaan yhteensä neljä miljoonaa euroa, mikäli yliopisto järjestää mielekkään kumppanuuden. Raha voitaisiin kierrättää jonkin säätiön kautta, jolloin valtio antaisi yliopistolle 2.5 -kertaisen summan eli Kinnulan ja Kyyjärven ansiosta yliopiston pääomitus lihavoituisi peräti 14 miljoonaa euroa.

Tähän mennessä yliopistomme pääomaan on kertynyt runsaat 2 miljoonaa euroa. Valtion vastinraha huomioituna pääoma kohoaa tällä hetkellä seitsemään miljoonaan euroon.

Reippaat hulvattomat ideat kiehtovat. Niitä ei siedä ampua oitis alas. Mietintä ja keskustelu ovat paikallaan.

Urpilaisen ja Muukkosen maalailu tarjoaa lohdukkaan viestin kuntataloudesta. Sitä on ilmeisen perusteetta kehnoksi mainostettu. Kuntien tärkeä rahoittaja valtio laittanee ilmiön merkille. Kai kunnat turhaan uikuttavat surkeuttaan. Ruikutuksen on moni erehtynyt todeksi uskomaan.