- Huomautuksen perustana on vanhoja ja virheellisiä tietoja muun muassa norppakannan kehityksestä ja pesien talviaikaisesta häirinnästä, toteaa Viialainen.
Viialainen puolestaan moittii Suomen ympäristöministeriötä ja EU-komission ympäristöyksikköä siitä, etteivät ne ole kuulleet maakunnan ja kuntien ääntä.
Suomi on käyttänyt norpan suojeluun lähes 50 miljoonaa euroa esimerksi alueiden lunastuksiin ja kalastusrajoitusten korvauksiin.
Työryhmä valmistelemaan suojelustrategiaa
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki kävi torstaina Pihlajavedellä. Vastattavaa oli sekä EU:n komission norpasuojeluhuomatuksien, että kansanedustaja Sari Sarkomaan hallitukselle esittämän kirjallisen kysymyksen vuoksi.
- Hallituksella on yhteinen ja määrätietoinen norppapolitiikka, joka on kuluneidenkin vuosien aikana johtanut siihen että norpan suojelua on tuntuvasti lisätty. Ympäristöministeriön johdolla on myöskin perustettu työryhmä valmistelemaan kansallista norpan suojelustrategiaa, joka katsoo hyvin laaja-alaisesti millä tolalla suojelu on nyt ja mitä voitaisiin vielä tehdä, toteaa ministeri Palula Lehtomäki.
- Kaikkein kiireisimpänä tulee tehdä norpan ydinalueiden paikkaamiset kalastusrajoituksilla. Eli uskon että se riittää. Lähdemme valmistelemaan vastausta komissioon tähän viralliseen huomautukseen ja pyrimme osoittamaan että Suomi kykenee tarpeet täyttämään luontodirektiivin tasolla, Lehtomäki jatkaa.