Nykyisin mahdollisuus osittaiseen hoitovapaaseen ja -rahaan on alle 3-vuotiaisen lasten sekä koulunsa aloittaneiden ensi- ja toisluokkalaisten vanhemmilla.

Räsäsen mielestä perhevapaajärjestelmissä on jäänyt täysin huomiotta kasvatuksellisesti vaikean murrosiän. Joustojen puute on hänestä hankala etenkin yksihuoltajille.

- Tässä vaiheessa valvonnan ja läsnäolon tarve kasvaa, mutta vanhemmat ovat tiukasti kiinni omassa työelämässä. Joustojen puute on hankala etenkin yksinhuoltajille, Räsänen toteaa.

Räsänen toi esiin kristillisten paikallisosaston järjestämässä Perheiden puolesta -illassa Lahdessa, että alaikäisten potilaiden määrä psykiatrisessa sairaalahoidossa on kaksinkertaistunut 10 vuoden sisällä.

- Suurin lisäys tapahtui nuorten 13-17 -vuotiaiden tyttöjen kohdalla, jossa kasvu oli lähes kolminkertainen. Koko maassa lastensuojelun asiakasmäärät ovat kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana, ja erityinen kasvu on tapahtunut juuri murrosikäisten kohdalla, Räsänen korostaa.

Hän ehdottaa harkittavaksi, että osittaista hoitovapaata ja hoitorahaa voisi saada myös murrosikäisen lapsen vanhempi silloin, kun erityistä kasvatuksellista tarvetta ilmenee.