”Heinäluomaa on turha löylyttää. Hän sanoi itsestäänselvyyden. Ei ole järkevää houkutella ulkomaalaista työvoimaa Suomeen, jos ihmisiä on runsaasti ennestäänkin työttömänä.” Näin topakasti puolustaa Keskisuomalainen Eero Heinäluomaa, joka arvosteli hallituksen aikeita yksinkertaistaa EU:n ulkopuolelta tulevien oleskelulupamenettelyä.
Pääkirjoitustoimittajat ovat miettineet Heinäluoman sanoja muutamankin yön yli ja lataavat nyt, Keskisuomalaista ja Demaria lukuun ottamatta, melkoisen täystyrmäyksen kohti SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaa.
”Sanat olivat Heinäluoman, mutta ääni perussuomalaisten”, tiivistää Ilkka pääkirjoitustoimittajien tunnot. Ilkkakin aprikoi, että ääniä kalastellaan nyt kaikenlaisista vesistä eikä usko että lausunto liittyisi vilpittömään huoleen työmarkkinoiden kahtiajakautumisesta.
”Suomessa on kymmeniä tuhansia työttömiä, mutta suomalaisia ei saa lomittajiksi tai pääkaupunkiseudun bussikuskeiksi. Enemmän kuin ulkomaalaisten suosimisesta tämä kertoo siitä, että työttömiä ei velvoiteta riittävästi ottamaan työtä vastaan tai muuttamaan työn perässä. Siitä Heinäluoma ei puhunut.”
Filippiiniläiset hoitavat Hatanpäällä
Tampereelle lennähtikin tuhkapilven läpi viisi filippiiniläistä sairaanhoitajaa ja hyvä näin, sillä Hatanpään sairaalaan on ollut vaikeuksia saada kotimaisia hoitajia erityisesti vuorotyöhön, kertoo Aamulehti . Tampereellakin epäillään, että Heinäluoman varoituksen motiivina oli SDP:n, ei suomalaisen työntekijän hyvinvointi. Puolue on menettänyt kannattajiaan perussuomalaisille ja demarit yrittävät nyt tukkia vuotoa menemällä ”niin lähelle perussuomalaisten maahanmuuttokritiikkiä, että ainakin muita hirvittää”.
Kiusaus kävi Heinäluomalle liian suureksi, tulkitsee Helsingin Sanomat . Se varoittaa maahanmuuttokeskustelun tunnelatauksen olevan niin voimakkaan, että kaikki kärjekkäät kommentit jyrkentävät mielialoja entisestään. Siksi Helsingin Sanomat toivoisi johtavilta poliitikoilta ”tarkempaa puhetta” kuin mihin Heinäluoma nyt ylsi.
”On mielenkiintoista, että kolmesta suuresta puolueesta juuri SDP on ajanut itsensä poliittisessa keskustelussa lähimmäksi perussuomalaisten maahanmuuttovastaista linjaa. Se on yllätys, kun ottaa huomioon puolueen kansainväliset juuret ja pitkän linjan heikompien puolustajana.”
Työtaistelijat totuttavat tuontiruokaan
Heinäluomaa lähes yksin puolustanut Keskisuomalainen suosii suomalaista myös ruokakaupassa. Tuontiruoka pitää huolen siitä, että näillä lakeuksilla ei nähdä nälkää vaikka elintarvikealan työtaistelu hetkellisesti hyllyjä tyhjentääkin.
”Juuri tähän sisältyy työtaistelun vaarallisin puoli. Jos se jatkuu pitkään, monen kuluttajan tottumukset saattavat muuttua. Kun tuontielintarvikkeet tulevat tutummiksi, niitä saatetaan käyttää aikaisempaa enemmän. Tämän riskin työnantajat ja työntekijät toivottavasti tiedostavat.”
Työsulun julistaneet työnantajat haluavat, että koska ruokaa ostetaan seitsemänä päivänä viikossa niin sitä myös valmistettaisiin viikonloppuisin. Työnantajia edustavan Elintarviketeollisuusliiton mukaan uusiin työaikajärjestelyihin siirryttäisiin työntekijän suostumuksella, mutta sovintoesitykset hylänneet työntekijät eivät tähän vapaaehtoisuuteen usko, kertaa Turun Sanomat .
”SEL:n näkemyksen mukaan elintarviketeollisuudessa vallitseva paikallinen neuvottelukulttuuri ei takaa työntekijälle mahdollisuutta jäädä uusien työaikojen ulkopuolelle niin halutessaan. Näkemys ilmentää osapuolten välisten suhteiden tulehtuneisuutta. ETL:n jäsenyrityksissäkin on syytä miettiä, miksi työntekijät eivät luota vapaaehtoisiin järjestelyihin.”