Kotihoidon tuki
Kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa. Lasta voi hoitaa yksi vanhemmista, muu hoitaja (esim. sukulainen) tai yksityinen päivähoidon tuottaja (esim. yksityinen päiväkoti).
Lasten kotihoidon tukeen kuuluu hoitoraha sekä hoitolisä, johon vaikuttavat perheen tulot. Hoitorahaan eivät vaikuta perheen tulot. Vanhemmat voivat siis olla töissä tai esim. palkallisella vuosilomalla kotona ja saada hoitorahaa.
Rovaniemen kaupungin koulutuslautakunta päätti aloittaa kokeilun, jossa kotona tai yksityisessä päiväkodissa hoidettavista lapsista maksetaan Kelan kotihoidon tuen lisäksi myös ylimääräinen paikallinen tuki eli ns. kuntalisä.
Asiasta on keskusteltu ja väitelty jo jonkin aikaa. Lautakunnan päätös syntyi lopulta kokouksessa 20.4. äänin 10-3.
Tarkoituksena on vähentää kysyntää kunnalliselle päivähoidolle.
Kotihoidon kuntalisän ehdot
Koulutuslautakunta päätti järjestää kotihoidon kuntalisäkokeilun 1.8.2010 – 31.7.2011.
Kaupunginhallitus tyrmäsi kaupunginjohtajan
Kaupunginjohtaja Matti Ansala oli asiasta toista mieltä, ja otti asian kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Ansala olisi muun muassa halunnut, että täysimääräinen kuntalisä olisi maksettu kaikista alle 3-vuotiaista lapsista.
Lisäksi tuen saannin ehdoksi olisi tullut, että lapsia hoitaa kotona nimenomaan toinen vanhemmista, ei joku muu sukulainen tai palkattu henkilö. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille tai työtään jatkaville yrittäjille tukea ei olisi maksettu.
Kaupunginhallitus kuitenkin päätti olla muuttamatta lautakunnan päätöstä äänin 11-4. Lautakunnan päätöksen puolella olivat kaupunginhallitus kokoomusta lukuunottamatta eli jäsenet Mäntymäki, Tapio, Viitala, Inkeröinen, Trög, Sulasalmi, Kunnari, Rundgren, Mattanen, Myöhänen, Törmänen.
Vastaan äänestivät kokoomuksen Kuulasmaa, Juuruspolvi, Harju-Autti, Airaksinen. Kokoomuksen hallitusryhmä jätti asiaan myös eriävän mielipiteen.
Lisäksi kaupunginhallitus aikoo tehdä selvityksen kotihoidon kuntalisän toiminnallisista ja taloudellisista vaikutuksista ajalta 1.8. – 30.9. yhteistyössä Lapin yliopiston kanssa. Kokeilusta koituu kaupungille uusia kuluja pelkästään tänä vuonna yli 1,5 miljoonaa euroa.