- Etenemme hyvin nopeasti. Teemme parhaillaan Euroopan keskuspankin kanssa yhteistä arviota Kreikan rahoitustilanteesta ja samalla rakennamme sekä EKP:n että Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa Kreikalle ohjelmaa, jolla se voi selviytyä vaikeuksistaan, Rehn kertoo.

Rehnin mukaan koko euroalue seisoo Kreikan lainoituspäätöksen takana ja on valmis toimimaan.

- Kaikki euroalueen hallitukset ovat sitoutuneet pari viikkoa sitten tehtyyn yhteiseen päätökseen, Rehn sanoo.

Euroalueen uskottavuudesta Rehn ei ole huolissaan.

- Kannattaa muistaa, että kaiken kaikkiaan euro on ollut menestystarina ja on jatkossakin sellainen. Se on tuonut paljon vakautta Euroopan talouteen ja vahvistanut talouden kasvun edellytyksiä, hän sanoo.

- Finanssikriisi on aiheuttanut vaikeuksia, mutta ne täytyy nyt kyetä ylittämään ja niistä täytyy myös ottaa opiksi.

Rehnin mukaan jatkossa tarvitaan nykyistä tiukempaa ja jämäkämpää toimintaa raha- ja talousliiton sääntöjen noudattamiseksi. Lisäksi tarvitaan mahdollisesti pysyvä avustusjärjestelmä, jolla Kreikan kaltaiset kriisit voidaan ratkaista tulevaisuudessa.

Katainen: Kreikka haki apua viime hetkellä

Suomen valtiovarainministeri Jyrki Katainen sanoo, että Kreikka haki apua viimeisellä mahdollisella hetkellä.

- Ajoitus tuli siitä, että Kreikan talouden sopeutustoimet eivät ole riittäneet vakuuttamaan sijoittajia, joilta Kreikka on rahaa hakenut, Katainen sanoo.

Kreikkalaiset eivät ole halunneet joutua luovuttamaan osaa talouspoliittisesta itsemääräämisoikeudestaan IMF:lle ja euroalueelle. Katainen muistuttaa, että markkinat haluavat kuitenkin luottamusta ja luottamus tulee siitä, että IMF ja euromaat ovat mukana tasapainotusohjelmassa.

Kataisen mukaan mahdollisimman monen euromaan pitää osallistua pelastushankkeeseen, jossa pyritään estämään Kreikan talouden epävakauden leviäminen laajemmin euroalueelle. Myös Suomi on mukana hankkeessa.

- Jos epävakaus leviää, sillä on haitallisia vaikutuksia muun muassa Suomen talouteen ja työllisyyskehitykseen, Katainen sanoo.

Suomen osuutta ensimmäisestä lainasiivusta ei vielä tiedetä.

- Kaikki konkreettiset asiat ovat vielä auki: kuka antaa ensimmäisenä rahaa vai antavatko kaikki ja kuinka paljon, Katainen sanoo.