Häkämiehen mukaan kysymys ei ole valinnasta, koska kaikissa kriisitilanteissa Suomi on jo nykyisin riippuvainen yhteistyöstä.
- Globalisaatio ja laajat riippuvuussuhteet ovat luoneet tilanteen, jossa täysin itsenäinen puolustus ei ole enää mahdollinen, hän sanoi.
- Puolustuksemme runko on vahvalla kansallisella pohjalla ja sitä tukee voimakas kansainvälinen verkottuminen, Häkämies jatkoi.
Häkämiehen mukaan kansainvälistä verkottumista edellyttää esimerkiksi Euroopan unionin Lissabonin sopimus, jossa mainitaan avunannon antaminen ja vastaanottaminen. Häkämiehen mukaan sopimuksessa ne mainitaan velvoitteena.
Häkämies arvioi, että esimerkiksi Ruotsin tapa panna kansainvälinen kriisinhallinta etusijalle kansallisen puolustuksen sijaan ei ole Suomen tie.
Vain keskinäisriippuvuus turvaa kansalliset edut
Puolustusministeri uskoo, että kansainvälisellä yhteistyöllä Suomikin luo eri maiden keskinäisriippuvuutta ja vain keskinäisriippuvuuden avulla Suomi voi turvata kansalliset etunsa.
Puheessaan Jyri Häkämies arvioi, että tiivistyvä kansainvälinen yhteistyö merkitsee sitä, että Suomi ehkä luopuu joistakin puolustuksen kyvyistään, joita on tähän asti hoidettu omin voimin. Samalla Suomi voisi ottaa hoidettavakseen jonkin toisen osa-alueen jonkun muun maan puolesta. Suomi hyötyisi yhteistyöstä ja saisi kustannussäästöjä.
Häkämiehen mukaan Suomi ei voi ajaa etujaan käpertymällä itseensä.
- On oltava vahva kansallinen perusta, mutta vain verkottumalla ja kansainvälistymällä on saavutettavissa ne edut, jotka turvaavat Suomenkin edut nyt ja kuviteltavissa olevissa kriiseissä, hän sanoi.