Pekkarinen arvioi, että jo käynnistyneiden ja käynnistymässä olevien kaivoshankkeiden ansiosta louhintamäärät kymmenkertaistuvat noin 50 - 60 miljoonaan tonniin vuoteen 2020 mennessä.

- Uusien kaivosten arvioidaan synnyttävän alueilleen parhaimmillaan 3 000 - 4 000 työpaikkaa vuosikymmenen aikana, Pekkarinen jatkoi.

Hän sanoo, että valtio on sitoutunut hankkeiden osarahoitukseen. Lisäksi valtio on jo sijoittanut kaivoshankkeiden toimintaympäristöön, kuten liikenneväyliin.