Vapaavuori sanoi haastattelussa, että liikemiehet pyrkivät vaikuttamaan ministeriöihin sekä suoraan että välillisesti. Omalta osaltaan Vapaavuori ei ollut huolissaan, koska hänen mielestään painostusyritykset kuuluvat tavallaan poliitikon rooliin.

Hän kuitenkin ilmaisi olevansa huolissaan virkamiehistä, jotka eivät ole tottuneet suoraviivaisiin ja röyhkeisiin menettelytapoihin.

- Esimerkiksi meidän virkamiehiä lähestyttiin sähköpostiviesteillä, että pääministeriä myöden mukamas ollaan jotain mieltä. Että nyt teidänkin pitää ymmärtää, miten asiat hoidetaan, Vapaavuori kommentoi.

Vapaavuori tarkensi myöhemmin YLE Uutisille sähköpostiviestien lähettäjän olleen vaalirahoittaja Arto Merisalo. Asuntoministeri Vapaavuori luonnehti kesällä 2008 lähetettyjä viestejä uhkaaviksi.

Ryhtiliike kauppakeskusten kaavoitukseen

Vähittäiskaupan sijoittamista koskevaa lainsäädäntöä tarkistetaan parhaillaan. Lain on määrä tulla eduskunnan käsittelyyn näillä näkymin syksyllä.

- Kysymys on siitä että meillä pitää olla pelisäännöt joitten puitteissa kilpaillaan. Olen halunnut korostaa että ne pelisäännöt mitkä lainsäädännössä on, ne on tarkoitettu otettavaksi tosissaan. Lainsäätäjä on jo toistakymmentä vuotta sitten päättänyt että kaupan sijaintiohjaus on asia johon yhteiskunta haluaa puuttua siksi että sillä on olennaista merkitystä, Vapaavuori sanoo.

- Kun yleisessä tiedossa on että vaalirahakohuun on liittynyt muutama kiinteistökehittämisalalla toiminut henkilö ,on entistä tärkeämpää että näytetään ettei tällainen painostus vaikuta ja että lainsäädännöstä pidetään kiinni.

Vapaavuoren mielestä vähittäiskaupan ja kauppakeskusten sijoittamista koskeva kaavoitus on pääosin läpinäkyvää, mutta myös epäkohtia on tiedossa.

- Meillä on kuntia jotka ovat jopa julkisuudessa ilmoittaneet että kaavoitusta on edistetty salaa. Kunnat kilpailevat tässä keskenään ja silloin tällöin syntyy ehkä houkutus vetää välistä.

Kosteus- ja homevaurioihin panostetaan

Vapaavuori kertoi hallituksen linjanneen tällä viikolla iltakoulussaan laajaa kosteus- ja homevaurio-ohjelmaa. Periaatepäätös valtiovallan keskeisistä toimenpiteistä kosteus- ja homeongelmien vähentämiseksi on määrä tehdä toukokuun aikana.

- Kyse on erittäin suuresta ongelmasta, sillä arviolta yli puoli miljoonaa suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioista aiheutuville epäpuhtauksille. Suomessa on noin 200 000 pientaloa, jotka vaatisivat välittömiä korjaustoimenpiteitä. Mukana on yli tuhat koulurakennusta ja yli tuhat hoitolaitosta. Kysmys on siis valtavan isosta asiasta.

Hallitus käynnisti vuosi sitten laajamittaiset kosteus- ja hometalkoot. Ensimmäisenä vuonna kartoitettiin ongelman laajuutta. Seuraavaksi on tarkoitus puuttua lainsäädäntöön jotta ongelmien paikallistamiseen, korjausten suunnitteluun ja itse rakentamiseen liittyvää tietämystä ja osaamista saataisiin nostettua.

- Meillä on valtava määrä oikeusriitoja koskien hometaloja, jopa ihmistragedioita. Meillä myös edelleen rakennetaan uusia taloja joissa ilmenee kosteus- ja homeongelmia. Asuntokauppaan pitää saada enemmän ennustettavuutta ja enemmän oikeusturvaa, asuntoministeri esittää.

Vapaavuori muistutti, että ongelman laajuuden vuoksi kaikkien homeongelmista kärsivien rakennusten korjaaminen kerralla ei onnistu.

- Sellaisia rahoja ei tällä kansakunnalla yksinkertaisesti ole. Pitää nostaa yleistä osaamista ja tietämystä ja asian korjaamiseksi tarvitaan pitkän aikavälin ohjelma, Vapaavuori sanoo.