Korkeaoja viittaa tiedotusvälineissä raportoituun suuroperaatioon, johon suomalaisetkin osallistuvat. Hän sanoo olevansa yllättynyt operaation luonteesta.
Eduskunta hyväksyi viime viikolla Pohjois-Afganistanissa toimivan suomalaisen kriisinhallintajoukon määrän nostamisen väliaikaisesti 195 sotilaaseen. Päätöksen yhteydessä hyväksyttiin ulkoasiainvaliokunnan mietintö, jonka mukaan hallituksen on täydennettävä suomalaisen joukon tehtäviin ja sijoittumiseen liittyviä tietoja suunnitteluvaiheen jälkeen antamalla niistä ulkoasiainvaliokunnalle selvityksen.
Taustalla vaikuttaa tieto, jonka mukaan ISAF-operaation pohjoisen komentoalueen johtovaltio Saksa on muovaamassa uudestaan sekä joukkojen kokoonpanoja, sijoittumisia että toimintatapoja. Pyrkimyksenä on siirtyä pienimuotoisesta partioinnista isompiin liikkuviin yksiköihin. Tämä kaikki koskee myös alueen suomalaisia joukkoja.
Mitään lopullisia päätöksiä ei kuitenkaan ole toistaiseksi tehty. Siksi puolustusvaliokunnan keskustalainen puheenjohtaja Juha Korkeaoja onkin yllättynyt suuroperaatiosta Pohjois-Afganistanissa, missä suomalaisetkin ovat mukana.
- Oli yllätys, että puhutaan näin laajasta operaatiosta.
Korkeaojan mukaan näyttää siltä, että uudet toimintatavat on otettu käyttöön, ennen kuin niitä on selvitetty Suomen eduskunnalle. Hän viittaa viime viikon Afganistan-käsittelyyn eduskunnassa sekä sitä edeltäviin asiantuntijakuulemisiin.
- Esillä oli, että toimintatavassa tulee tapahtumaan muutos, mutta se kuva, joka ainakin minulle syntyi oli se, että tästä käydään vielä neuvotteluja Ruotsin ja Saksan kanssa, ja kun nämä neuvottelut on käyty ja linjaukset tehty, niin asia tuodaan eduskuntaan tiedoksi ja ehkä sen jälkeen tapahtuu joitakin toimintatavan muutoksia. Siinä mielessä tämä operaatio tuli yllätyksenä.
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja ei vaadi tietoa yksittäisistä operaatioista, mutta peräänkuuluttaa keskustelua periaatteista.
- On päivänselvää, ettei yksittäisistä operaatioista voidakaan antaa etukäteen tietoa, koska se voisi vaarantaa joukkojen turvallisuuden. Mutta näistä yleisistä periaatteista on tarpeen käydä keskustelua.