Esimerkiksi

Savon Sanomatkirjoittaa, että keskusta tarvitsee johdon suursiivouksen. Lehti ihmettelee, liekö suomen kielessä turhempaa puheenpartta kuin ”Valtaan kuuluu aina vastuu”. Vastuun kantaminen ei kuitenkaan kuulu suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin.

Lehden mukaan erityisen lujilla on tänään keskusta, joka näyttää sotkeutuvan päivä päivältä syvemmälle viime eduskuntavaalien rahoitussotkuun. Helsingin Sanomien haltuunsa saamat sähköpostiviestit osoittavat Savon Sanomien mukaan sen, että keskustan puoluejohdon ja muutamien liikemiesten rahoittaman Kehittyvien maakuntien Suomen suhde on ollut huomattavasti tiiviimpi kuin puolue on aiemmin myöntänyt.

Savon Sanomien mielestä helppo raha sumensi keskustajohdon talonpoikaisjärjen. Kun näin kävi, koko keskustan johdon pitäisi ottaa tapahtuneesta vastuu. Lehden mielestä poikkeuksellisen vakavasti puolueväen pitää arvioida viime päivien uusien tietojen pohjalta puoluesihteeri Jarmo Korhosen asemaa.

Mitoitettua kärsivällisyyttä

Ilkkapuolestaan arvioi, että keskustan kentän kärsivällisyys on annosteltu riittämään Lahden puoluekokoukseen saakka. Keskustan eduskuntaryhmässä kuvaillaan Ilkan mukaan nykytilannetta kestämättömäksi erityisesti puoluesihteeri Jarmo Korhosen kannalta. Vaalipäällikkönä hän on vastuussa vaalirahoituksesta ja näin myös kohusta.

Ilkka arvelee, että muissa puolueissa on tehty paniikkijarrutuksia huomattavasti herkemmin. Tikun nokkaan nostetut ovat väistyneet siinä pelossa, että heidän toilailuistaan on haittaa puolueen kannatukselle. Kun pääministeri Matti Vanhanen ja puoluesihteeri Jarmo Korhonen joutuvat toistuvasti toimittajien kiirastuleen, heiltä odotetaan vastauksia eikä vastakysymyksiä. Ilkan mielestä nyt annetuilla vastauksilla onkin tulevissa vaaleissa paljon suurempi vaikutus kuin ehdokasasettelulla.

Ilkka toteaa kuitenkin, että keskustan johto voi olla kiitollinen sitoutuneesta jäsenistöstään. Galluppien mukaan väki ei ole kääntänyt puolueelleen selkää.

Ulos turuille ja toreille

Maaseudun Tulevaisuusottaa kantaa vaalityöhön. Selvitysmies Johanna Korhonen esittää julkista vaalitukea, jolla kansalaisille saataisiin tietoa muutoin vähemmälle näkyvyydelle jäävistä puolueista ja ehdokkaista. Oikeusministeriön tilaama selvitys lanseeraa käsitteen maksuttoman julkisuuden tukeminen. Sen tavoitteena olisi parantaa ehdokkaiden tasa-arvoista näkyvyyttä ja tuntemattomienkin ehdokkaiden mahdollisuutta tulla valituiksi pienellä vaalibudjetilla.

Maaseudun Tulevaisuus kirjoittaa, että vaalikampanjoiden kallistuminen on tunnustettu ongelma, mutta on vaikea uskoa, että tasa-arvoa voitaisiin saavuttaa vaalitukia lisäämällä. Paremmiksi ratkaisuiksi Johanna Korhosen esityksessä lehti listaa esimerkiksi julkisten vaalisivustojen kehittämisen ja vaalikampanjoiden tuomisen paikkoihin, joissa ihmiset muutenkin kokoontuvat.

Lehden mielestä sekä aloittelevien että jo vakiintuneiden puolueiden kannattaisi varainhankinnassaan suunnata taas kansan pariin.

Kauppa se on, joka kannattaa

Kansan Uutisetmiettii kaupan alan lakkoa euroviisukappaleen ”Työlki elää, mut kaupal rikastuu” tahdissa. Kuunkuiskaajien viisun kertosäkeen alkuun voi esimerkiksi monen kaupan alan työntekijän mielestä suhtautua suuresti epäillen, mutta jälkimmäinen osa on totisinta totta.

Kansan Uutisten mukaan kaupan työ on muuttanut viime vuosina voimakkaasti luonnettaan. Entistä useammalla työntekijällä on suuria vaikeuksia elää työnsä palkalla. Varsinkin suuret kauppayritykset, kuten Stockmann, Kesko ja S-ryhmä ylpeilevät kasvavilla voittoprosenteillaan. Pelkästään näiden kolmen yritysryhmän yhteenlasketut voitot olivat viime vuonna noin 46 miljoonaa euroa kuukaudessa.

Kaupan työnantajien 0,6 prosentin palkankorotustarjous olisi merkinnyt koko kaupan alalle kuukaudessa alle kahta miljoonaa euroa. Lehti sanookin, että jos työntekijöille ollaan valmiit maksamaan vain ropoja, niin kaupalla rikastuu ihan varmasti.