Helsingin Sanomien haltuunsa saamien Vanhasen sähköpostiviestien mukaan liikemies Arto Merisalo listasi vaalirahoittajat Vanhaselle eduskuntavaalien jälkeen lähettämässään viestissä. Vanhanen on kuitenkin kieltänyt muistavansa asiaa. Useat uutisjutun keskustelupalstalle kommenttejaan kirjoittaneet kansalaiset pitävät tilannetta niin vakavana, että Vanhasen tulisi erota.

"Kyllä Vanhasen täytyisi nyt heti erota, on jo liian monta muistamatonta asiaa hänellä. Kyllä meidän eduskunta on läpeensä mätä. Mitähän Matin muistamattomuudesta ulkomailla ajatellaan", nimimerkki Mustikka toteaa.

Osa kommentoijista kääntää vaalirahauutisoinnin mediaa itseään vastaan. Esimerkiksi nimimerkki "Keskusta nousee" on sitä mieltä, että kyseessä on vain median ajojahti keskustaa kohtaan.

"Turha väittää Keskustaa korruptoituneeksi. Tämän maan roskamedia on korruptoitunut. Pahimpia siinä ovat kaikki pääkaupunkiseudulla ilmestyvät lehdet ja Yleisradio. Nämä tahot pelkäävät Keskustan invaasiota Helsinkiin ja ovat jo vuosia käyneet yksisuuntaista ajojahtia kaikkia keskustalaisia vastaan törkeillä valheilla. Muistakaa, että me iskemme takaisin."

Aktiivisena käyneestä keskustelusta löytyy myös kommentteja, joissa kyseenalaistetaan Helsingin Sanomien lähteitä ja keinoja saada käsiinsä poliisin esitutkintamateriaalia.

"Enemmän minua huolestuttaa, mistä Hesari on saanut tämän postin. Mielestäni olisi tutkittava tietolähde. Siinä olisi teille toimittajille töitä. Mutta eihän koira koiraa hauku, vai miten se menikään. Toivottavasti vuotaja ei ole poliisi. Se olisi viralta pois asia. Aletaanpa tutkia", nimimerkki Huolestunut kirjoittaa.

Lisää aiheesta:

UUTISTA PÄÄSET KOMMENTOIMAAN TÄÄLTÄ: HS: Vanhasella vaalirahoittajien nimilista jo 2007