Sisäministeri Anne Holmlund päätti maaliskuussa, että hätäkeskus jää Poriin ja Tampereen hätäkeskus yhdistetään siihen. Päätöstä on arvosteltu rajusti Pirkanmaalla ja alueen kansanedustajat haluaisivat hätäkeskusten lakkautukset uuteen harkintaan.

- Tätä päätöstä saatetaan aukaista ja tehdä toisenlaiseksi. Se riippuu siitä, millainen eduskunta meillä on seuraavien eduskuntavaalien jälkeen ja siitä, onko siellä satakuntalaisten painostusvoimaa riittävästi, SDP:n porilainen kansanedustaja Antti Vuolanne sanoo.

- Tietenkin kaikki riippuu siitä, kuinka määrätietoisesti tätä viedään hallinnossa eteenpäin. Olen ymmärtänyt niin, että sisäministeriössä ministeri Holmlund vie suunnittelua eteenpäin niin, ettei sitä ihan hevin toiseen suuntaan käännetä, toteaa puolestaan keskustan kansanedustaja Juha Korkeaoja.

- Käytännössä asian ratkaisee se, miten henkilöstö pystyy toimimaan uusilla alueilla, vasemmistoliiton kansanedustaja Veijo Puhjo sanoo.