Tutkija pitää vaalirahakohun tuoreinta käännettä keskustalle kiusallisena.
- Jos nyt on kyseessä uusi tuki, joka ei ole tullut aikaisemmin ilmi, se on keskustan kannalta äärimmäisen kiusallinen. Tilanne panee miettimään, onko vaalirahakohussa jälleen uusia sivuepisodeja, Jokisipilä sanoo.
Tutkija toivoo, että vaalirahoituskeskustelu jatkuu ainakin ensi vaaleihin asti. Hänestä pohjaa keskustelulle ei olekaan vielä näkyvissä, mikä on vain hyvä äänestäjän kannalta.
- On hyvä palauttaa mieliin, mitä tapahtui 2007 ja millaista keskustelua käytiin keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin legendaarisen ilmoituksen jälkeen. Kysytään nyt vaalikampanjoitaan käynnistäviltä puolueilta ja yksittäisiltä ehdokkailta, mistä tällä kertaa vaalibudjettien rahat ovat tulleet, Jokisipilä ehdottaa.
Asiantuntijan mielestä vaalirahakohu voi vaikuttaa myös ensi vaalien tulokseen. Jokisipilän mukaan tilanne tarjoaa selvän kilpailuedun niille poliitikoille, jotka eivät ole ryvettyneet kohussa.
YLE Uutiset kertoi torstaina, että poliisi on viimeistelemässä keskustan saamaan vaalitukeen kohdistunutta rikostutkintaa. Tutkinnan kohteena on ollut Lemminkäisen maksama vaalituki keskustapuolueelle. Poliisi epäilee useita Lemminkäisen tai sen tytäryhtiön työntekijöitä kirjanpitorikoksesta.