Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli totesi eilen, että YLE voi tarvittaessa tehdä tappiota tänä ja ensi vuonna. Eduskuntaryhmien yksimielinen tuki 480 miljoonan euron vuotuiselle rahoitukselle antaa valtakirjan säilyttää nykyiset toiminnot välivuosien ylitse.

- Viesti on selkeä. YLE on jatkettava nykymuotoisena ja nykyisen laajuisille palveluille turvataan rahoitus. Eilinen päätös tarkoittaa, ettei YLE lähde karsimaan kanaviaan tai supistamaan alueverkkoaan. Nykyinen palvelutaso säilytetään, sanoo toimitusjohtaja Mikael Jungner.

Hän arvioi vuosien 2010 ja 2011 rahoitusvajeen suuruudeksi kymmeniä miljoonia euroja. Ensi syksynä selvinnee, miten rahoitusvaje täytetään.

- Käytännössä vaihtoehtoja on kaksi. Joko televisiomaksuhalukkuus tai maksun suuruus nousevat tai sitten vaje rahoitetaan valtion budjetista, sanoo Jungner.

Eduskunta päättää sekä YLEn rahoituksen tasosta että valtion budjetista. YLEn rahoitustarve on myös tänä ja ensi vuonna 480 miljoonaa euroa.

Nykyinen televisiolupamaksu ei riitä kattamaan koko summaa edes ensi vuonna tapahtuvan, hallituspuolueiden aiemmin päättämän 3-4 prosentin korotuksen jälkeen. Viestintäministeriö ei kuitenkaan valmistele uusia muutoksia YLEn rahoituksen turvaamiseksi vuosina 2010 ja 2011.