Heikki Kuutin mukaan se, että Merisalo on nauhoittanut keskustelut, on täysin laillista. Laillista on myös, jos jokin tiedotusväline kertoo nauhojen sisällöstä, kunhan asiat ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä.
- Ja nämä julkisuudessa pyörineet asiat ilman muuta ovat, Kuutti sanoo.
- Ainoa kysymys on, voiko Merisalo luovuttaa näitä aineistoja tiedotusvälineille. Sitä pitää arvioida sen valossa, mikä Merisalon motiivi aineiston luovuttamiselle on, Kuutti sanoo.
Jos Merisalo luovuttaa nauhoja todistaakseen, että hän on puhunut totta, se on tutkijan arvion mukaan selkeästi hyväksyttävä tavoite.
- Tässä tilanteessa hänen on tavallaan jo pakko luovuttaa ne. Täytyy muistaa, että Tiura nosti itse asian esiin. Yksityishenkilönä Merisalolla on oikeus vastata häntä kohtaan julkisuudessa esitettyyn kritiikkiin.
Kuutin mukaan yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden saattaminen julkiseen keskusteluun olisi jo sinällään hyväksyttävä syy nauhojen luovuttamiseen.
- Oikeus ei voi ratkaista tällaisia asioita vain siltä pohjalta, onko yksityisyyttä loukattu. Pitää jatkuvasti arvioida, onko toiminta ollut sananvapauden käytön kannalta perusteltua. Ja tässä tapauksessa on, Kuutti sanoo.