- Tuskin on muste ehtinyt uudesta yliopistolaista kuivua, kun Oulun yliopisto on nyt kiiruhtamassa lakkauttamaan Kajaanin opettajankoulutuslaitosta. Vetoamme voimakkaasti yliopiston hallitukseen, että se luopuisi aikomuksestaan lopettaa Kajaanin yksikkö. Kajaanin OKL:n lakkauttaminen olisi äärimmäisen huono alku uuden yliopistolain toteuttamiselle. Yliopistoille on annettu nyt merkittävästi omaa päätösvaltaa ja autonomiaa. Tätä tulee käyttää viisaasti unohtamatta yliopistojen yhteiskunta- ja aluevastuuta, Lehtomäki ja Vehviläinen sanovat.

Myös vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne vaatii Oulun yliopiston hallitusta löytämään keinot jatkaa opettajainkoulutusta Kajaanissa.

Lehtomäki ja Vehviläinen muistuttavat, että Oulun yliopisto on itse korostanut omaa vaikuttavuuttaan koko Pohjois-Suomen menestyksen kannalta. Tätä samaa vastuuta tulee tuntea myös Kainuun osalta.

- Yliopistojen pääasiallinen rahoitus tulee valtiolta eli veronmaksajilta. Siksi yliopistoilta on edelleen oikeus odottaa myös vastuullisia päätöksiä, kun päätöksillä on suora ja välitön vaikutus kansalaisiin ja yhteiskuntaan. Tämä edellyttää aktiivista vuoropuhelua ympäröivän yhteiskunnan kanssa tulevista ratkaisuista ja niiden vaikutuksista. Nyt näyttää siltä, että Oulun yliopiston hallitus on hätiköimässä, ministerit toteavat.

Lehtomäen ja Vehviläisen mukaan korkeakoulujen rakenteiden kehittäminen on välttämätöntä, mutta sen tulee toteutua nimenomaan huolellisena analyysina ja arviona päätösten yhteiskunnallisista vaikutuksista. Ilman tällaista analyysia yliopisto toimii päätöksenteossaan mekaanisesti kvartaalikapitalismin periaatteiden mukaisesti. Tähän uusi yliopistolaki ei anna valtuuksia, Lehtomäki ja Vehviläinen sanovat.

Risto Kalliorinne: Kajaanin opettajainkoulutus tärkeä aluekehityksen kannalta

Oulun yliopiston hallituksen on pyrittävä kaikilla mahdollisilla tavoilla löytämään keino siihen, että Kajaanissa jatkettaisiin opettajankoulutusta. Tätä varten opetusministeri Henna Virkkusen on tehtävä vastaantulo ja myönnettävä talouskurimuksessa olevalle yliopistolle riittävä lisärahoitus, sanoo Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja Risto Kalliorinne.

- Kajaanin opettajakoulutusyksikkö KOKY on osaltaan rakentanut sivistystä Pohjois- ja Itä-Suomeen jo sadan vuoden ajan. Pääministeripuolueen on painostettava opetusministeriä myöntämään toimintaresurssit yliopistolle, Kalliorinne sanoo.