Erikoissairaanhoidon menot jatkavat paisumistaan.
Viime vuonna esimerkiksi Lappeenrannassa erikoissairaanhoidon menot kasvoivat edellisvuodesta kahdeksan prosenttia. Kaupungin tilinpäätöksessä erikoissairaanhoitoon käytettiin 4,6 miljoonaa euroa alkuperäistä talousarviota enemmän.
Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä pitää rakennemuutoksia ainoana keinona terveydenhuoltomenojen suitsimiseksi.
- Kyllähän rakennemuutoksen täytyy yhäti edetä. Ja sitä kautta täytyy sitten saada säästöjä.
Hyssälä kehui Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriä, mutta totesi sen olevan vasta alkumetreillään.
- Etelä-Karjalassa on jo tehty sote-piiri, mutta sehän on vasta alkumetreillä ja prosessi on menossa. Uskon, että kun siinä maali häämöttää, niin se sitten myös näkyy kulurakenteessa. Alkuvaiheen kivut ja taantuma ja kaikki lopulta vaikuttavat tällä hetkellä tulokseen.