Tiistaina eduskuntaryhmien puheenjohtajat edellyttivät YLElle täksi vuodeksi 480 miljoonan euron rahoituksen, mikä edellyttäisi noin 25 - 30 miljoonan euron lisärahan keräämistä joko tv-maksun korotuksena tai valtion budjetista. Etenkin kokoomus on epäileväinen lisärahan löytymisestä.
Tässä välissä YLEn toimitusjohtaja Mikael Jungner on jo ilmaissut suuren tyytyväisyytensä eduskuntaryhmien tiistaiseen rahoituslinjaukseen. Nyt etenkin kokoomuksessa näyttää heränneen epäily tätä linjausta kohtaan.
Kallin mukaan summasta on kuitenkin esitetty eri näkemyksiä.
- Siitä on ollut erilaisia spekulaatioita, ja nyt se pitää varmistaa. Toistaiseksi emme ole tinkimässä mistään, vaan me käymme tämän keskustelun YLEn hallituksen puheenjohtajan kanssa, Kalli sanoo YLE Uutisille.
Hallitusryhmien palaverissä mukana ollut kokoomuslainen viestintäministeri Suvi Linden epäili sekä lisärahan antamista budjetista että lupamaksun korotusta. Tuohtuneen oloinen kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi puolestaan kieltäytyi kommentoimasta syntynyttä epäselvyyttä.