Viron tiedotusvälineille lähettämässään yhteisessä lausunnossa poliitikot arvostelevat keskustapuolueen johtoa avoimuuden puutteesta ja arvojen pettämisestä.

Myöskään yhteistyö muiden puolueiden kanssa ei ole heidän mukaansa onnistunut Viron parlamentissa. Eronneet jatkavat omana ryhmänään oppositiossa, kertoo Rainer Vakra, yksi eronneista kansanedustajista.

Eroilmoituksen ovat jättäneet hänen lisäkseen puolueen ainoat europarlamentaarikot Siiri Oviir ja Vilja Savisaar-Toomast,entiset sisäministerit Ain Seppik ja Toomas Varek sekä kansanedustajat Deniss Boroditš, Inara Luigas ja Lembit Kaljuvee.

Keskustapuolueelle jää 21 edustajaa 101-paikkaiseen parlamenttiin eli riigikoguun.

Keskustapuolueen puheenjohtajan, Tallinnan pormestarin Edgar Savisaaren mukaan heidän eronsa on puolueelle helpotus. Mikään puolue ei halua jäseniä, joiden tärkein tavoite politiikassa näyttää olevan oman puolueen nujetaminen, Savisaar sanoo Postimees-lehdessä.

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan keskustapuolue on edelleen Tallinnan suurin puolue, Savisaar muistuttaa. Toisessa äskettäisessä kyselyssä keskusta oli kuitenkin menettänyt kaikista puolueista eniten kannatustaan koko maan luvuissa.