Aamun lehdet sanailevat ”YLE-sotkusta” ja ”Lindénin poukkoilusta”, ja tarkoittavat tietenkin viestintäministeri Suvi Lindénin päätöstä siirtää YLEn hallintoa ja rahoitusta koskevat päätökset seuraavan hallituksen tehtäväksi. Syyksi Lindén lausui sen, että hallintouudistus ei saanut Sdp:n tukea ja myös sen, ettei ole löytynyt tapaa kompensoida YLE-maksu vähävaraisille.

Lindén lohdutti, ettei uudistuksen toimeenpano paljoa lykkäänny, ”mutta kyllä se lykkääntyy, jos tuleva viestintäministeri vie asiaa eteenpäin yhtä tarmokkaasti kuin Lindén on tehnyt”, Helsingin Sanomat vinoilee. Lehti muistuttaa, että Lintilän työryhmä jätti mietintönsä jo vuosi sitten ja sen jälkeen liikenneministeriössä on valmisteltu useampaakin erilaista hallintomallia.

”Uuden yleisradiolain lykkääntyminen on huono uutinen kaikille alan toimijoille: sekä YLElle että yksityisille mediayhtiöille. Etenkin YLEn on vaikea suunnitella tulevaisuuttaan pitkäjänteisesti”, kirjoittaa Hesari, joka olisi toivonut myös julkisen palvelun tehtävien pikaista määrittelyä.

HS arvailee yhdeksi syyksi Lindénin ratkaisuun sen, ettei hän halua kontolleen päätöstä ristiriitaisen vastaanoton saaneesta YLE-maksusta. Lindénin nyt esittämä budjettirahoitus ei ole ongelmaton, HS muistuttaa. ”Silloin YLEn rahoitus olisi hallituksen ja eduskunnan hyvän tahdon varassa.”

Ministerin mielipidearpajaiset

Hufvudstadsbladet ottaa kantaa pilapiirroksella, jossa Lindén poimii lappusia vadista, jossa lukee ”Suvi Lindénin mielipiteet”. Vadista ministerin käteen on sattunut lappu, jossa lukee ”Budjettirahoitus on paras”. Pöydällä lojuvassa ja poisheitetyssä paperissa seisoo että ”YLE-maksu on paras". Pilapiirroksen vieressä on Hannu Olkinuoran kirjoitus, joka on otsikoitu ”YLE ansaitsee paremman omistajan”.

Poikkeuksellisen kiitoksen sanan Lindén saa Tampereelta. Aamulehti on sitä mieltä, että Lindén ”teki harvinaisen oikean ratkaisun” vetäessään esityksen pois valmistelusta. Aamulehti ymmärtää Lindénin esitystä budjettirahoituksesta. Budjettirahoituksen kritiikissä ” unohtuu helposti se, että Yleisradio on ennestäänkin poliitikkojen johtama laitos". "Budjettirahoitus on mahdollista järjestää niin, ettei YLEn riippuvuus kulloisistakin poliittisista suhdanteista kasva nykyisestä”, lausuu Aamulehti. Mitä tulee julkisen palvelun tehtävien määrittelyyn, niin Lintilän työryhmästä ei selvää vastausta löytynyt, lehti pahoittelee. ”Kilpailijat ovat ymmärrettävästi halukkaita rajaamaan YLEn tontin mahdollisimman ahtaaksi”, tunnustaa Aamulehti avoimesti.

Piispanvaalikampanja historiallisen muutoksen alku

Kari Mäkisen valinta uudeksi arkkipiispaksi tuntuu herättävän riemastusta. Mäkinen profiloitui kampanjan aikana maltillisena uudistajana ja kuuntelijana. ”Rohkea kannanotto homoparien siunaamisesta osoitti, ettei Mäkinen ole peluri. Hänen päällimmäinen tavoitteensa ei ole maksimoida menestystään arkkipiispanvaalissa, vaan sanoa rehellisesti oma mielipiteensä”, kiittelee Ilkka. Lehden mukaan Mäkisen mediataidot eivät yltäneet vaalikampanjan aikana Miikka Ruokasen tasolle, mutta Mäkisellä on Ilkan sanoin ”kaikki mahdollisuudet nousta vaikuttajaksi, jonka mielipiteiden tuella suomalaista kansankirkkoa voidaan rakentaa.”

Vaalikampanja sinänsä ilahdutti Keskisuomalaisen pääkirjoitustoimittajaa: ”se on ollut kirkon kannalta myönteistä ja rakentavaa.” Lehti toivoo, että keskustelu ajan ilmiöistä jatkuu avoimena, ja rohkenee ennustaa, että tämä arkkipiispan vaali ”jää historiaan kirkon uudistumiselle tietä tasoittavana tapahtumana”.

Mäkinen ei etsi Raamatusta lakia, vaan jotain syvempää, kirjoittaa Savon Sanomat . ”Hänen homoparien siunaamista koskevat kantansa eivät kerro niinkään hänen suhtautumisestaan seksuaalisuuteen, vaan paljon enemmän hänen käsityksestään rakkaudesta ja armosta.”