Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin mukaan puolue haluaa vielä kerran käydä asiasta keskustelun, koska presidentti on puolustusvoimien ylipäällikkö. Keskusta haluaa, että presidentin valta turvattaisiin erityislailla tai jollakin muulla tavalla, koska kysymys voi olla suomalaissotilaiden elämästä ja kuolemasta.
- Minusta tässä on kyse merkittävästä kysymyksestä. Kun osallistutaan tämänkaltaisiin tilanteisiin, silloin pitää ottaa se riski, että tulee kuolonuhreja, Kalli korostaa.
- Ei tämä meille ole mikään kynnyskysymys, mutta keskustellaan tämä nyt vielä, hän jatkaa.
Keskusta on muuttanut kantaansa sen jälkeen, kun perustuslakimuutosta valmisteleva komitea teki esityksensä. Hallituspuolueet keskusta mukaanlukien olivat komitean esityksen tukena.
Keskusta esittää lausunnossaan, että Suomen osallistumisesta kriisinhallintatehtäviin päätettäisiin tulevaisuudessakin nykykäytännön mukaisesti eikä niin kuin perustuslain uudistamista pohtinut komitea esitti. Komiteassa oli myös keskustan edustajia.
Perustuslakimuutosta valmisteleva ns. Taxellin komitea esittää, että suomalaissotilaita ulkomaille lähetettäessä hallituksen ja eduskunnan yhteinen näkökanta tulee päätökseksi, jos presidentti on eri mieltä asiasta.