Oinonen vakuutti poliisikuulusteluissa, että lehden häirintäväitteet ovat täysin perättömiä. Nelosen uutisten mukaan keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli oli kuitenkin kertonut poliisille pitäneensä Oinoselle aiemmin puhuttelun seksuaalisesta häirinnästä.
Nelosen uutiset kertoo valtakunnansyyttäjäviraston antaneen Oinoselle anteeksi, kun tämä myöhemmin myönsi poliisille sähköpostitse Kallin puhuttelun. Virasto ei siis ryhdy toimiin asian suhteen ja kiistää, että kansanedustajaa saisi erityiskohtelua.
Nelosen uutisten haastattelussa Oinonen kuitenkin edelleen kieltää, että olisi ollut Kallin puhuttelussa tästä asiasta. Samaa hän sanoi YLE Uutisille.
- Tästä asiasta, mistä nyt on kyse, ei ainakaan sillä tavalla kuin tarkoitatte ole keskusteltu, Oinonen sanoi YLE Uutisille.
Oinonen kiisti YLElle myöskään lähettäneensä asiasta sähköpostia poliisille.
- Minun käsittääkseni tällaisessa väitteessä ei ole perää. Yksinkertaisesti tämä on ihan tuulesta temmattu väite, Oinonen toteaa YLE Uutisille.
- Täytyy ihmetellä, missä on tällaisen uutistoimituksen moraali, kun jutussa ei ole toden häivääkään, jos väitetään, että minä olisin valehdellut poliisikuulustelussa, Oinonen puolustautuu Nelosen uutisten juttua vastaan.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli taas pysyy sanojensa takana YLE Uutisten haastattelussa.
- Olen hänen kanssaan keskustellut, oliko se nyt 2004 vai 2005, ja miksi minä olen keskustellut, niin sain vihiä, että hän on lähettänyt kirjeitä ja kukkia ainakin kahdelle eduskunnan virkailijalle. Kun kuulin siitä, niin kutsuin edustaja Oinosen luokseni ja totesin, että se on sopimatonta.
Parin vuoden takaisessa jutussa Helsingin Sanomat mainitsi nimeltä seitsemän kansanedustajaa, jotka olivat seksuaalisesti häirinneet naisia eduskunnassa. Lehden neljää toimittajaa vastaan on nostettu syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta. Lisätutkinnan vuoksi oikeuskäsittely heitä vastaan on siirtynyt useaan kertaan.