Epäselvyys teatteritalon rakentamisen ja vanhan kaupunginteatterin kunnostamisen kustannuksista saa keskustan valtuustoryhmän takajaloilleen. Lappeenrannan kaupunginhallituksen ja teatterityöryhmän puheenjohtaja Ari Torniainen painottaa, etteivät korjauksen ja uudisrakentamisen kustannuserot saa olla viittä miljoonaa euroa enempää.

- Valtuustoryhmä haluaa asian jatkovalmisteluun. Jatkovalmistelussa tulisi selvittää esimerkiksi pääoma- ja käyttökustannusten vertailu uudisrakennuksen ja peruskorjaamisen kesken. Uudisrakennusvaihto on mielestämme järkevämpi, Torniainen sanoo.

Keskustan valtuustoryhmä ei kuitenkaan kannata uuden teatterin rakentamista kaupungintalon edustatorin eteen, vaan kirjastotalon läheisyyteen.

Demarit peruskorjauksen kannalla

Lappeenrannan suurimpien valtuustoryhmien näkemykset uuden teatteritalon rakentamisesta ovat vielä pääosin auki. Lappeenrannan sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä taas kannattaa kaupunginteatterin peruskorjausta

Valtuustoryhmän puheenjohtajan Risto Kakkolan mukaan nykyisen teatterin peruskorjausta pidetään ensisijaisena vaihtoehtona, mutta sen sisältö pitää arvioida vielä tarkasti ennen kunnostukseen ryhtymistä. Valtuustoryhmässä oli eri kantoja, mutta selvä enemmistö kannatti teatterin peruskorjausta. Kakkolan mukaan teatterin nykyinen sijainti on hyvä.

Kokoomus uudisrakennuksen takana, peruskorjauskin vaihtoehto

Kokoomusryhmä on keskustan valtuustoryhmän kanssa samoilla linjoilla uudisrakentamisen suhteen. Se ei kuitenkaan sulje pois nykyisen teatterirakennuksen peruskorjaustakaan, sanoo valtuustoryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra.

- Valtuustoryhmässä katottiin, että tää vanhan teatterirakennuksen läpikotainen saneeraaminen ja siihen mahdollisesti liitetyt uudissiivet tai vastaavat kuuluisivat myöskin tähän uudisrakennusvaihtoehtoon.

- Saneerattaisiin nää esitystilat ja lavat ja muut ja osa rakennuksesta purettaisiin ja harkittaisiin esimerkiksi sitä, onko viereisellä tontilla tilaa, ja rakennettaisiin mahdollisesti sinne tällaisia lavastepajoja ja pukeutumistiloja sun muita.