Etelä-Savon Radion kansanedustajatentissä Katri Komi sanoi, että hallitus tarvitsee eteläsavolaista näkemystä. Jos uusi keskustan puheenjohtaja Lahden puoluekokouksen jälkeen käynnistää ministerikierron, Komi ilmoittautuu ministerikisaan mukaan.
Puheenjohtajakisaan ilmoittautunut Mauri Pekkarinen väläytteli viikonvaihteessa ministerikiertoa, jos hänestä tulee Keskustan uusi puheenjohtaja Lahdessa. Ministerikiertoon vapautuu ainakin kaksi salkkua.
Komi toivoi Keskustan puheenjohtajakisaan vielä ainakin yhtä ehdokasta. Sen sijaan hän varoi vielä ottamasta kantaa, kuka hänen suosikkinsa on.
Keskustan puheenjohtajakisaan ovat ilmoittautuneet Mari Kiviniemi, Timo Kaunisto, Mauri Pekkarinen ja Paavo Väyrynen.
Keskustan viesti ei ravistele
Kansanedustaja Katri Komi on huolissaan puolueensa laskevista kannatusluvuista. YLE Uutisten kyselyssä Keskustan kannatus oli laskenut 19,6 prosenttiin.
- Viesti on otettava vakavasti. Usein kannatusmuutokset tapahtuvat ennustamattomasti. Notkahduksia voi tulla, vaikka asioita on saatu eteenpäin.
Komin mielestä Keskustan laskeviin kannatuslukuihin on vaikuttanut myös puolueen julkisuuskuva. Yksittäiset keskustalaiset ovat olleet vaalirahoituksen takia median hampaissa ja niistä on puolueelle keräytynyt negatiivista imagoa.
- Nyt keskustalaisten on näytettävä, kestetäänkö hallitusvastuuta vai haluavatko kannattajat pitää puolueen oppositiossa räksyttämässä, sanoi Komi.