Lisäponnistelujua tarvitaan elinkeinoministeri Pekkarisen mukaan varsinkin nuorten työttömyyden hoitoon. Hän myönsi, että lisävelan ottaminen on vaarallista, ellei siihen kytketä työmarkkinajärjestöjen, muiden intressipiirien ja valtion sitoutumista työurien pidentämiseen ja tuottavuuden parantamiseen. -Valtio ottaa velkaa tulevien sukupolvien piikkiin.
Kokonaisverotuksen kiristäminen on välttämätöntä seuraavalla vaalikaudella. Mahdollisiksi kohteiksi Pekkarinen mainitsi kulutus- ja valmisteverot. Yhteisöveroa on hänen mielestään pakko keventää, mutta pääomaverotus kiristynee.
Ydinvoimaesitys kuukauden päästä
Elinkeinoministeri Pekkarinen lupasi ministeriönsä antavan esityksen lisäydinvoimasta maalis-huhtikuun vaihteessa. Lupien määrää tai esityksen muuta sisältöä hän ei kertonut. Kaikki yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä.
Lisäydinvoimaa ei ministerin mukaan tarvita vain sähkönkulutusarvioiden takia; energian kotimaisuusastetta pitää nostaa ja päästöjensä takia kallista hiililauhdesähköä vähentää.
Pekkarinen korosti uusiutuvan energian -varsinkin puun- merkitystä. Se työllistää ja antaa tuloja kotimaahan. Kun metsäteollisuuden kapasiteetista on hävinnyt yli 15 prosenttia, myös sen sivuotuotteena syntynyt energia on vähentynyt. Suomen tavoitteeseen tuottaa 38 prosenttia energiasta uusiutuvilla polttoaineilla vuoteen 2020 mennessä ei päästä ilman tehotoimia.
Biopolttoaineidein tarvitsemaksi investointitueksi Pekkarinen arvioi 100 miljoonaa euroa vuodessa. Samalla kuitenkin päästökauppamaksut alenisivat. Tuulienergiaan sen sijaan tulee syöttötariffi, joten verorahoja sen edistämiseen ei tarvita.
Politiikka näkyviin
Perjantaina keskustan puheenjohtajakisaan ilmoittautunut Pekkarinen arveli vuosien varrella kouliintuneensa niin, että selviäisi puolueen johtajana hyvin. Silti hän katsoo olevansa samalla viivalla muiden jo ilmoittautuneiden kanssa.
Puheenjohtajana Pekkarinen olisi valmis myös pääministeriksi. Hallituksen työskentelyä hän haluaisi muuttaa avoimemmaksi ja keskustelevammaksi; poliittinen debatti saa näkyä ja kuulua myös julkisuudessa.
Ennen vaaleja kaksikin keskustan ministeriä saattaa vaihtua. Pekkarinen viittasi puheisiin sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän valinnasta Kelan pääjohtajaksi. - Tämä on viime kädessä eduskunnan valitsemien Kelan valtuutettujen käsissä tämä asia, sanoi Pekkarinen.