EU:n talouskasvun vasta orastaessa Aasian kehittyvät taloudet ovat elpyneet nopeammin ja hyötyneet maailmankaupan kasvusta. Ennen taantumaa Eurooppa oli kilpailukykyisempi kuin Aasia, mutta nyt osat ovat kääntyneet ja EU Aasian kehittyviä talouksia jäljessä parikymmentä prosenttia.
- Se on osittain rakenteellinen pidempi trendi. Aasian taloudet ovat uudistuneet perusteellisemmin. EU:ssa on menetetty sekä hintakilpailukykyä että osaamiseen perustuvaa kilpailukyky. Pitää liikkua molemmilla rintamilla, paneutua työvoimakustannuksiin sekä siihen, miten me vahvistamme eurooppalaisen osaamisen ja kilpailukyvyn perustaa, jotta me pärjäämme maailmanmarkkinoilla, myöskin Aasian kehittyville talouksille, sanoo Olli Rehn
Euroopan lakkokevät saattaa muodostua uhaksi orastavalle talouskasvulle.
- Kyllä tässä tietysti palkkamalttia tarvittaisi etenkin eteläisemmän Euroopan maissa, joissa hintakilpailukyky on selvästi heikentynyt viimeisten vuosien aikana. Vastaavasti ehkä esimerkiksi Saksassa saattaisi olla jopa varaa lisätä kotimaista kysyntää ja tällä tavalla tasapainottaa Euroopan sisäistä talouden kehitystä. Tosin Saksan elvytys on tänä vuonna voimakkaampaa kuin viime vuonna, joten tähän suuntaan Saksa itse asiassa jo toimiikin.
Suomella edessä erityisiä haasteita
Euroopan niukka kasvu on erityisen haasteellinen Suomelle, arvioi Rehn.
- Se on Suomelle sikäli haaste, että Suomi on erittäin vientiriippuvainen talous ja Euroopasta ei tällä hetkellä kovin vahvaa vetoapua tule. Sen sijaan maailmanmarkkinat näyttävät vetävän paremmin kuin mitä vähän aikaa sitten oletettiin ja siinä mielessä Suomenkin vientiteollisuuden näkymät ovat vähän aikaisempaa paremmat.
Komissio julkistaa esityksensä EU:n talouden uudistamisstrategiaksi ensi viikolla. Nk. 2020-strategia tähtää kasvun ja työpaikkojen turvaamiseen kestävällä tavalla.
- On aivan välttämätöntä, että me kaikki yhdessä Euroopassa panostamme koulutukseen, työntekijöiden valmiuksien parantamiseen, panostamme innovatiivisuuteen ja luovuuteen eli luomme vahvempaa koko talouden perustaa. Se on pitkä tie, mutta se pitää joskus aloittaa ja parempi aloittaa heti kuin odottaa ja jäädä tuleen makaamaan.
Jäsenvaltioille tavoite on iso haaste, sillä samaan aikaan julkiset taloudet pitäisi saada kuntoon.