Lyhyessä ajassa kaksi tuotantoeläinten kaltoinkohtelua on järkyttänyt ainakin osaa suomalaisista. Joulun alla puhuttivat sikojen kurjat olot ja viime viikolla YLEn A-studio näytti kuvaa sairaista ja kärsivistä turkiseläimistä.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mielestä kohuissa on kysymys ennen kaikkea asenteista. Asennepuolella pitäisi vastuuntuntoa lisätä ministerin mielestä eläintuotannossa ja monessa muussakin asiassa. Tarkastuksia eläintuotantoon on hänen mukaansa tehty koko ajan. Kohuilla ei tarkastuksiin ole varsinaista vaikutusta, vaikka kaikki kohutilat ovatkin nyt joutuneet tarkastuksen kohteeksi.
Tarkastuksia ohjaa Evira, mutta käytännön työ tehdään kunnissa. Kuntatason toimintaan puuttumiseen ministerillä ei omien sanojensa mukaan ole mahdollisuuksia.
Vasemmistoliiton kansanedustajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien mielestä Suomessa ei nähdä nyt metsää puilta. Näkemystään hän perustelee sillä, että samantyyppisiä tapauksia on tullut lyhyen ajan sisällä tietoon useita.
- On hyvä, että tunnustetaan virheet. On kuitenkin anteeksiantamatonta se, että tulee mahdollisuus nähdä tällaisia kuvia, kuten nyt viimeksi kettujen osalta.
Etiikka vastaan talous?
Kysymys turkistarhauksesta on kansanedustaja Annika Lapintien mukaan pohjimmiltaan periaatteelliinen ja eettinen. Hän olisi valmis kieltämään elinkeinon kokonaan.
- Olen tehnyt ensimmäisen kerran vuonna 1997 aloitteen siitä, että turkistarhaus Suomessa lopetettaisiin.
Hän kannustaisikin tarhaajia etsiä jonkin muun leipäpuun. Lapintie ohjaisi myös valtion tukia muuhun kuin turkistuotantoon.
Ministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan turkisala työllistää kerrannaisvaikutuksineen yli 22 000 ihmistä. Siksi hän ei näe tuotannon lopettamista vaihtoehtona. Hän pelkää kieltopäätöksen vain siirtävän tuotannon maihin, joissa eläinten hyvinvoinnista ei huolehdita.
Kuvaajienkin vastuu puhuttaa
Osan kohunsilmään joutuneiden eläinten hyvinvoinnin vastuusta Anttila vierittää myös kohukuvien kuvaajille, joiden toimintaa hän ei ymmärrä.
- Miksi näistä ei ilmoitettu, vaan annettiin kulua puoli vuotta ja mentiin uudelleen kuvaamaan, ministeri kysyy.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie nokittaa ministeriä vastakysymyksellä.
- Eikö eläinten hoitajan olisi ensisijassa pitänyt tähän puuttua? Eläintenhoitaja näkee tilanteen joka päivä, sanoo Lapintie.
Eläinsuojelulain mukaan eläinten kärsimyksiä havaitsevan on ilmoitettava havainnoistaan.
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila ja kansanedustaja Annika Lapintie keskustelivat turkistarhauksesta YLE Radio Yhden Ykkösaamussa tiistaina
Hallitus pohtii turkistarhausta tällä viikolla. Pääministeri Matti Vanhanen kirjoittaa omilla verkkosivuillaan, että kansalaisjärjestöisllä on oikeus vaatia tarhauksen lopettamista. Vanhanen itse kuitenkin on sitä mieltä, että tarhaus on laillinen ammatti, jota hallitus tukee.