Raahelainen kansanedustaja Inkeri Kerola (kesk.) on pahoillaan kahden keskustan kansanedustajan poisjäännistä.

- Harmi tietysti että pitkän asialinjan ihmisiä jää pois, heitä eduskunta tarvitsisi. Mutta varmasti ehdokkaita löytyy muiltakin foorumeilta.

Kyösti Karjula on julkisuudessa perustellut poisjääntiään vaikutusmahdollisuuksien kaventumisella eduskunnassa. Inkeri Kerolan mukaan on totta, että eduskunnan päätösvaltaa osittain on luisunut EU:lle ja muillekin tahoille. - Rehellisesti sanottuna valtaa pitävät ne, jotka valtatyhjiön havaitsevat. Kansanedustajilla on valtaa, jos eivät anna sitä virkamiehille, korostaa Kerola.

- Ilmoituksille poisjäännistä on nyt oikea aika, sillä uudet ehdokkaat nimetään lähiviikkoina.

Keskustan kansanedustajaksi aikovalla on haasteena kaksi kovaa vaalia, ensin on päästävä puolueen ehdokkaaksi omassa vaalipiirissä. - Esikarsintavaihe on paljon vaikeampi kuin varsinaiset eduskuntavaalit. Tämä on yleinen näkemys ja koskee myös muita puolueita.

- Keskustan kansaedustajaksi on kova tunku ja pyrky, ja tarjolla paljon hyviä ehdokkaita. Kansalaisille jää loppusilauksen tekeminen varsinaisissa vaaleissa, analysoi Inkeri Kerola.

Sievin kunnanjohtaja Markku Koski kansanedustajaehdokkaaksi

Keskustan Sievin paikallisyhdistys on asettanut kunnanjohtaja Markku Kosken ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaalien Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin jäsenäänestykseen. Koski on ollut kansanedustajana vuodet 1991-1999 ja 2003-2007.

- Kyllä, eilen kysyttäessa vastasin myöntävästi, vahvistaa Markku Koski. Kärsämäellä maanviljelijänä ja yrittäjänä toiminut Koski aloitti Sievin kunnanjohtajana vuonna 2007.