Heinonen muistutti Tiistaisessa YLE Radio Hämeen Politiikan puhemyllyssä, että kansainvälisessä mielikuvatutkimuksessa Suomi on vasta sijalla 18. Suomella onkin varaa parantaa asemiaan.
- Ollaanko me vastuullisia, ollaanko me luotettavia yhteistyökumppaneita? Se tarkoittaa, että meidän pitää kyllä terävöittää politiikkaamme ja tehdä entistä rohkeampaa ja avoimempaa politiikkaa niin EU:ssa, YK:ssa, ETYJ:ssä, WTO:ssa, tuoda laajasti kaikilla sektoreilla suomalaista ajatusta ja osaamista esille, Timo Heinonen painottaa.
- On totuttu, että kun suomalainen avaa suunsa, esimerkiksi arvostamamme Martti Ahtisaari, silloin kuunnellaan ja saadaan myös tuloksia aikaan. Ja tämäntyyppiseen osaamiseen ja brändäykseen kannattaa voimavaroja käyttää.
Neljä vuotta rajoittaa kauaskantoisia visioita
Tiistaina Politiikan puhemyllyssä puhuttiin laajemminkin visiosta, joka kokoaisi ne tavoitteet, joihin Suomen tulee pyrkiä.
Heinonen, Päivi Räsänen (kd.), Satu Taiveaho (sd.) ja Tarja Filatov (sd.) muistuttivat, että hyvinvointiyhteiskunnan ja korkean osaamisen olisi oltava osa Suomen visiota jatkossakin.
Yhteisen, pitkälle suuntautuvien tulevaisuuden tavoitteiden luominen esimerkiksi eduskunnassa on välillä hankalaa. Kansanedustajien mielestä yhtenä ongelmana on se, että tulevaisuutta tarkastellaan vain neljän vuoden jaksoissa, kun katse pitäisi suunnata pidemmälle. Esimerkiksi väestö- ja ympäristöpolitiikassa pitäisi katsoa kauemmaksi tulevaisuuteen, sanoo Päivi Räsänen.
Tarja Filatovin mukaan huono asia on myös se, että hallitusohjelma tehdään jo ensimmäisen vuoden aikana, ja vaikka maailma muuttuu, ohjelmasta pidetään silti tiukasti kiinni.