Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoo Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa, että keskustan uudesta puheenjohtajasta pitäisi tulla myös uusi pääministeri. Keskustan Rantakangas tulkitsee YLE Radio 1:n Ykkösaamussa Kataisen puheet hallituskumppanin hermostuneisuudeksi.

- Keskustalle saattaa avautua kesän jälkeen tilanne, jossa uusi puheenjohtaja pääsee esittelemään puolueen linjaa ja tavoitteita tulevia eduskuntavaaleja ajatellen vähän väljemmin, jos hän jättäytyy pääministerin tehtävän ulkopuolelle. Tämä näyttää vähän hermostuttavan hallituskumppania, Rantakangas arvioi.

Rantakangas on Kataisen kanssa eri linjoilla siitä, että uudesta puheenjohtajasta pitäisi samalla tehdä myös pääministeri.

- Pitää muistaa, että Matti Vanhasella ja hallituksella on eduskunnan luottamus ja edellisten eduskuntavaalien jälkeen hallitus muodostettiin Vanhasen johdolla. En näe mitään pakkotilannetta miksi pääministerin pitäisi vaihtua. Myös Vanhanen on jättänyt portin auki kunniottaen tietysti puoluekokouksen ja uuden puheenjohtajankin näkemyksiä, Rantakangas muistuttaa.

Rantakangas korostaa myös, että keskusta on sitoutunut hallituksen ohjelmaan.

Varapuheenjohtaja Rantakangas ei ole vielä päättänyt, asettuuko hän itse ehdolle keskustan puheenjohtajaksi. Päätös on kuitenkin syntymässä aivan lähiaikoina.

- Tämä päätös on viittä vaille valmis eli kypsymässä aivan lähiaikoina. Tietysti paineet ratkaisun tekemiseen ovat kasvaneet, Rantakangas sanoo viitaten kiivaana käyvään puheenjohtajakeskusteluun.