Politiikassa on eletty värikäs viikko. Pääosiin kohosivat Tarja Halonen ja Sauli Niinistö. Työvuosien pidentämistä jauhaneet vaikuttajat painuivat sivurooleihin. Eivät he suinkaan näkymättömiä olleet, mutta kiinnostus kohdistui maan ylimmille rappusille. Sieltä palataan eläkekiistoihin pian.

Helsingin Sanomien haastattelema tasavallan presidentti Tarja Halonen arveli toisen kautensa ottaneen aika koville kokoomuksessa. Se on aktiivisimmin ajanut presidentin perustuslaillisen aseman ohentamista. Presidentti paljasti lukevansa säännöllisesti Helsingin Sanomia, Hufvudstadsbladetia, Uutispäivä Demaria ja Kansan Uutisia. Hän mietiskeli, onko ollut toista presidenttiä, joka olisi ollut jatkuvasti niin epäilyksenalainen mediassa kuin hän.

Lausumat ilmentävät turhaantuneisuutta. Halonen ei ole yltänyt vankaksi valtionpääksi, vaikka perinteisen turvallisuuspolitiikan kannattajat arvostavat hänen tiukkuutaan liittoutumattomuuden vaalijana. Sanomalehtien lukutottumukset vahvistavat käsitystä Halosesta helsinkiläisenä poliitikkona, jolle muu Suomi väikkyy etäisenä. Kritiikki puree, mutta Tarja Halonen on selvinnyt vähällä, kun häntä verrataan Urho Kekkoseen, K. J. Ståhlbergiin tai P. E. Svinhufvudiin. Martti Ahtisaarta ja puolisoaan Eevaa nälvittiin typerästi televisiossa ja pääkaupunkilaisessa sanomalehdistössä. Tämä halutaan unohtaa. Muistimaisemaan istuu huonosti nobelistin sivistymätön kohtelu presidenttinä.

Kuohuisan kosken laski Sauli Niinistö. Vain 89 kansanedustajaa tuki häntä puhemieheksi. Hän sai 151 ääntä vuonna 2007, vuoden kuluttua 155 ja viime vuonna 141 ääntä.

Eduskunta on ongelma Sauli Niinistölle. Ja Niinistö muodostaa pulman puoluerajat ylittävälle kansanedustajien enemmistölle. Kotoisuus puuttuu. Niinistö on laittanut varojen hölväämistä järjestykseen. Tämä kirpaisee. Lukuisat edustajat ovat tottuneet elämään ilman aitoa paimennusta. Harraste- ja ystävyyskerhoissa rehottaa teennäisyyksiä. Urheilukerhon vuosia kestänyt kavallus, jonka vastuullinen virkamies on tunnustanut, oli irvokas. Eduskunnan viinihankinnat Etelä-Afrikasta tiedetään. Mielikuvaa pahentaa yksittäisten edustajien narina. He ovat viehtyneitä eliittiherruuteen eivätkä suostu noin vain nuukailemaan.

Kansalaiset kiittelevät Niinistöä, mutta he eivät tiedä hänen vuorovaikutuksellisuutensa ontuvan. Tuntuu kuin Niinistö arvostaisi vain itseään eikä juuri työtovereitaan kansanedustajia ja virkamiehiä. Niinistö on yrittänyt muokata eduskunnan organisaatiota hintavia konsultteja käyttäen. Saavutukset ovat laihoja.

Parlamentti tihkuu tulehtuneisuutta. Tilanne on kirjoisa. Sitä ei siedä puoluepolitisoida tai leimata alastomaksi kulujupinaksi. Edustajien enemmistö ymmärtää taatusti säästämisen. Jyri Häkämiehen uho edustajien äänestyssalaisuudesta luopumisesta maistuu diktatoriselta.

Ydin lymyää tyylissä. Niinistö on tehnyt kelpoa, mutta eduskunnalla on oikeus odottaa puhemiehen kuuntelevan, keskustelevan, linjaavan rakentavasti ja puolustavan porukkaansa. Edelliset puhemiehet ovat näin menetelleet, joskus jopa silloin, kun aihetta julkiseen kritiikkiin olisi piisannut. Puhemies on vaalinut sotilasvalan sanontaa: ”Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa ...” ja ”tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä”. Ylevä teksti ei kannusta runttaamaan alaisia veijareiksi. Johtajuus on taitolaji, jopa eduskunnassa.

Kilpailuttaminen polkee usein ihmisyyttä

Kunnat ja valtio yksityistävät ihmisten perusturvallisuuteen, myös terveydenhuoltoon ja hoivaamiseen liittyviä palveluja. Tehokkuutta ja säästöjä haetaan.

Mutta mitkä ovat seuraukset? Ovatko kaikki toiminnot todella kaupan yhteiskunnassamme?

Palvelukodista soitettiin. Sen turvasta ja henkilöstön hyvyydestä on nauttinut vanhuspariskunta, joka ei enää kykenisi yhdessä elämään omatoimisesti. Nyt palvelukodin toimintoja on kuulema kilpailutettu. Henkilöstöä on karsittu. Palvelu on heikentynyt, vaikka henkilöstö tekee työtään voimiensa äärirajoilla.

- Apua tarvitseva mieheni joutuu odottamaan parikymmentä minuuttia pytyllä ennen kuin auttaja ennättää paikalle. Sama pätee moniin muihinkin asioihin, perin väsynyt vaimo itkuisena huokaili.

Jämsän terveyspalveluiden järjestäminen askarruttaa kaupunkilaisia ja aikaansa seuraavia yksilöitä laajemminkin. Kilpailutuksen voitti Jokilaakson Terveys Oy, josta tamperelaisen Pihlajalinna Oy:n omistus on kohoamassa tarjouskilpailun jälkeisten järjestelyjen seurauksena 51:een prosenttiin. Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä on kymmenen prosentin siivu, Jämsän kaupungilla loput. Alkuun mukana oli Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran vauhdittama Terveysrahasto Oy, joka sijoitti Jämsän toimintoihin 20 000 euroa mutta on nyt saamassa nelikymmenkertaisen voiton, kun se luopuu osakkeistaan Pihlajalinna Oy:n hyväksi. Pihlajalinnan takaa löytyy pääomasijoittaja.

Jämsän kiemurat kertovat kaupungin päättäjien ahdingosta. Menoja on supistettava ja tuoreita toimijoita lakisääteisten palvelujen tuottajiksi on järjestyttävä. Lopputulos tiedetään kai vuosien kuluttua, mutta alkutahdit huolestuttavat asiakkaan, ihmisen näkökulmasta. Osakeyhtiön, jonka ohjausvalta on pääomasijoittajilla, tahtotila on liiketaloudellisen voiton tahkoaminen. Totta kai. Koituuko näin toteutuva järjestely todella edullisimmaksi kaupungille vai ajelehtiiko se aiempaa paisuvampien kulujen maksajaksi? Ja järjestyvätkö kuntalaisille parhaat mahdolliset palvelut? Toteutuvatko näin todella yleinen ja yhteinen etu sekä hyvinvointiyhteiskunnan periaatteet?

Myös merenkulustamme riittää puimista.Sen toimintoja on organisoitu. Valtio halajaa kassaansa muhevia voittoja. Perustettu valtion jäänmurtajayhtiö alkoi myydä monitoimimurtajien työtä kaukomerille. Menettely on jauhanut miljoonia euroja tappioita. Synkeässä lirissä jumotetaan nyt, jolloin ankara talvi edellyttäisi kaiken murtajakapasiteetin turvaavan merenkulkuamme, jolla on suuri merkitys ulkomaankaupallemme. Yksi monitoimimurtajista seilaa Adrianmerellä. Valtio lientää pulmaa vuokraamalla murtajan yksityiseltä yrittäjältä.

Entinen liikenneministeri ja Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Matti Aura havannoi keisarilta, merenkulun sujuvuudelta, puuttuvan vaatteet. Navigator -lehdessä hän kaipaa valtiota tunnustamaan jäänmurtajien kuuluvan perusinfraan, ydinrakenteisiin, jotka eivät ole kaupan. Vastuu on valtiolla.

Hallinnon ja palvelujen höyläys on paikallaan, kun se tehdään tolkulla, arkijärjellä. Kilpailutus ja liiketoiminnallisuuden periaatteet eivät sovi kaikkiin sellaisiin asioihin, joilla yhteiskunnan perustat taataan. Vielä ei ole sentään kilpailutettu poliisien, rikostutkijoiden, syyttäjien ja tuomioistuimien työtä.

Turhia kilpailutuksia ja puserruksia on tehty kapitalismin muotioikkujen sokean noudattamishengen vuoksi. Poliitikoissa ja virtaviivaisissa virkamiehissä on heitä, jotka huseeraillen leikkivät liiketaloudellisuutta, vaikka perusteet ja kyvyt tähän puuttuvat. Arvot keikkuvat. Ihminen ja hänen tarpeensa hyvinvoivan yhteiskunnan osana on unohdettu.

”Tulikoe” menneisyyttä ja nykyisyyttä

Reino Braggen johtama Jyväskylän kaupunginteatteri on kasvattanut kävijämääriään. Ohjelmisto on kiinnostava ja asiakkaita kiehtova. Braggen lähtö Tampereen Teatterin johtoon on menetys Jyväskylälle, mutta miehen paluu kotikaupunkiin, teatteritaiteen keskukseen, on ymmärrettävä.

Amerikkalaisen näytelmäkirjailija Arthur Millerin ”Tulikoe”, joka tunnetaan myös ”Noitavainona”, on raportti vuonna 1692 toteutetusta noitaoikeudenkäynnistä puhdasoppisessa Yhdysvaltain Uudessa Englannissa. Uskomaton henkinen pimeys ja virkavaltaisuus vallitsivat ja tappoivat kansaa. Epämääräinen ilmianto tai sairas olettamus riittivät syylliseksi jahdatun ihmisen hirttämiseen. Miller kirjoitti tekstin maansa silmittömien kommunistivainojen aikaan 1950 -luvulla.

”Tulikoe” on vaativa ja rankka näytelmä. Ohjaaja Johanna Freundlichin ja taiteilijajoukkonsa toteutus on puhutteleva. Vaikea teema avataan katsojalle ajattelemaan yllyttävänä. Joutuu miettimään, onko ja millaisia ”noitavainoja” omassa ajassamme, maailmalla, jopa Suomessa. Ilmiantaminen, vahingoittaminen, henkinen tai konkreettinen tappaminen eivät siinnä niin etäällä kuin toivomme.

Näytelmän ohjelmalehtiseen on pyydetty eduskunnan entisen oikeusasiamiehen ja korkeimman oikeuden jäsenen Lauri Lehtimajan kirjoitus ”Tulikoe nykyajan tuomarin näkökulmasta”. Pienoisartikkeli syventää ja avartaa taiteellista nautintoa.