Avustushakemuksia tuli vuoden loppuun mennessä noin 250 miljoonan euron edestä. Avustuksiin oli varattu 175 miljoonaa euroa. Puuttuva 75 miljoonaa euroa katetaan tämän vuoden ensimmäisessä lisäbudjetissa. Lisäksi tälle vuodelle varatut vielä myöntämättömät 50 miljoonaa euroa käytetään samaan tarkoitukseen asuntorahaston kautta.
Yhteensä avustushakemuksen on jättänyt 22 000 taloyhtiötä, joissa on noin 770 000asuntoa.
Yhteensä hallitus laskee korjausavustusten ja varsinaisten korjauskustannusten tarkoittavan jopa 2,5 miljardin euron investointeja.
Korjausavustuksilla hallitus halusi tasoittaa taloustaantumasta kärsivää rakennusalaa. Jo avustuksista päättäessään hallitus viestitti, että kaikki kriteerit täyttävät hakijat saavat avustuksen.
Ympäristöministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan korjausavustusten huima suosio yllätti kaikki. Taloyhtiöt voivat saada tiettyihin korjauksiin noin 10 prosenttia avustusta. Vapaavuoren mukaan kaikki kriteerit täyttävät hakijat saavat avustuksen.
Ympäristöministerin mukaan nyt sovittujen lisärahojen työllistämisvaikutus on jopa 13 000 henkilötyövuotta.