- Hallitus ei kuuntele tällaisia liittoumia sen kummemmin kuin muitakaan, vaan kaikkien kohdalla pitää olla tasapuolinen. Lappia ei missään nimessä voi jättää sivuun, Vanhanen tyrmää väitteen maan kahtiajakautumisesta.
Vanhasen mukaan hallitus ehkäisee syrjäseutujen tyhjenemistä viemällä alueellistamisohjelmansa loppuun.
- Toivon, että siellä on vieläkin kohteita, jotka voidaan sijoittaa Lappiin. Rovaniemi on nyt selvästi ollut yksi isoista saajista, Vanhanen muistuttaa.
Hänen mukaansa kaivokset voivat tuoda Lappiin merkittävän määrän työpaikkoja.
- Hallitus huolehtii myös siitä, että massiivisten kaivoshankkeiden infrastruktuuri-investoinnit tehdään. Lisäksi matkailualan koulutuksen ja ehkä infra-investointien tukeminen ovat tapa, joilla kehitetään matkailuelinkeinoja.
Vanhanen muistuttaa, että kaikessa tarvitaan yksityisen elinkeinoelämän kysyntää ja panosta, joille valtio luo edellytyksiä.
Matti Vanhanen ei halunnut Rovaniemen vierailulllaan ottaa kantaa vaalirahajupakkaan ja sen vaikutukseen hänen edellytyksiinsä toimia pääministerinä.
Pääministeri vieraili Rovaniemellä Rovaniemen keskustan 70-vuotisjuhlissa perjantai-iltana. Lapin Radio tapasi Matti Vanhasen ravintola Kauppayhtiössä järjestetyllä yleisön kyselytunnilla.