Henkilöspekulaatiot ja -pelit ovat elimellinen osa poliittista toimintaa. Ne sytyttävät ja kiinnostavat muitakin kuin kulloinkin kyseessä olevan puolueen kannattajia. Keskustan peli lähti menemään kuitenkin väärille raiteille heti kättelyssä, kun Paula Lehtomäki kieltäytyi asettumasta ehdolle.
Ennakkosuosikin päätös paljasti keskustan johdon onttouden. Lehtomäen takana ei ollutkaan ketään toista poliitikkoa, joka innostaisi puoluetta samalla tavalla kuin hän tekee. Vanhasenkin arvo nousi kohisten Lehtomäen kieltäytymisen jälkeen keskustalaisten ja muiden silmissä.
Keskustassa haetaan nyt lisää johtajaehdokkaita hämmentyneissä tunnelmissa. Ketkä muut suostuvat ehdolle Paavo Väyrysen ja Mari Kiviniemen lisäksi? Ei kai Vanhanen tarkoittanut tehdä tilaa Väyryselle, kun hän ilmoitti luopuvansa. Väyrysen puheenjohtajakaudella keskustan kannatus jäi nimittäin kaksissa eduskuntavaaleissa alle 18 prosentin.
Kiviniemi on taas samanlainen asiaosaaja kuin Vanhanen. Fiksu ja hyvä tv:ssä, mutta hieman lattea joukkojen edessä. Hän on kuitenkin näistä kahdesta voittajasuosikki tulevaisuuden nimenä.
Muitakin halukkaita ilmaantunee vielä, mutta enää ei kysytä, kuka johtaa keskustan voittoon eduskuntavaaleissa. Puolueen ambitiotaso laskee kuin lehmän häntä. Lehtomäen piti olla se pelastava enkeli, jonka oli määrä vetää keskustan kannatus uuteen nousuun nykyiseltä 20 prosentin gallup-tasolta.
Keskusta lähti etsimään Vanhasta sytyttävämpää johtajaa. Nyt riittää, että puolueelle löytyy ylipäätänsä keulakuva, joka suoriutuu kunnialla puheenjohtajan ja pääministerin vaativasta kaksoisroolista - edellyttäen, että uusi johtaja haluaa pääministeriksi hallituksen loppukaudeksi.
Messiasta haikailleelle keskustalle uhkaa käydä kuten sosiaalidemokraateille kävi, kun demarit alkoivat hylkiä Eero Heinäluomaa niin, että tämä löi hanskat tiskiin 2008 ja päätti lähteä pois haukkujen keskipisteestä. Demarit saivat uuden johtajan, mutta monille puolueessa tuli jo muutamassa kuukaudessa Heinäluomaa ikävä.
Jutta Urpilaisesta ei ole ollut toistaiseksi siksi messiaaksi, jota demarit haikailivat Heinäluoman tilalle. SDP:n kannatus ei ole kääntynyt vahvaan nousuun toistaiseksi oppositioasemasta ja taantumasta huolimatta. Sellainen on uutta Suomessa. Ennen vanhaan oppositioasema vaikeina aikoina johti lähes automaatin tavoin vaalivoittoon.
Nykyisellä henkilökeskeisellä politiikanteolla on julma kääntöpuoli. Puolueiden jäsenet ja kannattajat tuudittautuvat uskomaan, että ongelmat ratkeavat johtoa vaihtamalla. Joskus niin voi todella käydä, mutta parhaimmillaankin puheenjohtajan vaikutus eduskuntavaalitulokseen on noin 1 - 2 prosenttiyksikköä.
Sekin saattaa toki ratkaista vaalit. Keskusta hankki esimerkiksi eduskuntavaaleissa 2003 Anneli Jäätteenmäen johdolla noin 6 000 äänen voittomarginaalin SDP:hen liikkuvien naisäänestäjien avulla. Puolue-eliitti vaihtoi kuitenkin Jäätteenmäen Vanhaseen tunnettujen tapahtumien jälkeen jo seuraavana kesänä, mutta puolue alkoi hylkiä ensi huuman mentyä Vanhastakin, joka on hoitanut pääministerin tehtävän hyvin.
Oman puolueen johtajan väheksymisestä näyttää tulleen Suomen politiikan kestotrendi. Sen ovat saaneet tuntea nahoissaan muun muassa Pertti Paasio ja Eero Heinäluoma SDP:ssä, Suvi-Anne Siimes ja Martti Korhonen Vasemmistoliitossa, Pertti Salolainen ja Ville Itälä kokoomuksessa sekä Jäätteenmäki ja Vanhanen keskustassa.
Vain muutama puheenjohtajavaihdos on johtanut voittoputkeen vaaleissa parin viime vuosikymmenen aikana. Paavo Lipponen kuului pitkään menestyjiin, kunnes demarit väsyivät häneen. Sauli Niinistö pärjäsi kokoomuksen johdossa kohtuullisen hyvin, vaikka suuri vaalivoitto jäikin saavuttamatta.
Yksi kiistaton menestyjä Suomen politiikassa on ollut viime vuosina Jyrki Katainen. Kokoomus on noussut hänen johdollaan gallupien ja viime kunnallisvaalien ykköseksi, ensimmäisen kerran puolueen historiassa. Eduskuntavaalien ykkönen kokoomus ei ole ollut.
Katainen on lahjakas ja onnekas, mutta hän ei ole tehnyt mitään taikatemppuja eikä ole vetänyt yksin puolueensa kannatusta nousuun. Hänellä on ollut tukenaan kaksi muuta politiikan tähteä: Sauli Niinistö sekä Alexander Stubb.
Tuo kolmikko muodostaa kokoomuksen unelmatiimin, joka hakee voittoa vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja seuraavan vuoden presidentinvaaleissa. Kataisenkin messiaanisuus ja turnauskestävyys mitataan kunnolla vasta, jos hänestä tulee pääministeri. Vasta siinä tehtävässä miehestä otetaan kunnolla mittaa.