Keskustan Helsingin piiri päätti maanantaina asettua tukemaan hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemeä puolueen puheenjohtajaksi.
Väyrysen kilpakumppania Kiviniemi on julkisuudessa sijoitettu keskustan cityvihreään liberaaliin siipeen. Väyrystä taas on pidetty vankasti maakuntien miehenä.
Puheenjohtajapelissä loanheiton kohteeksi joutunut Väyrynen kiistää ehdokkuutensa repivän keskustan rivejä.
Puoluetoveri, keskustan kansanedustaja Pertti Salovaara vertasi Väyrysen mahdollista puheenjohtajuutta vatsasyöpään televisio-ohjelmassa viikonloppuna.
Hän kuitenkin muistuttaa loanheittäjiä siitä, että joku puheenjohtajaehdokkaista johtaa pian keskustaa.
- On selvää, ettei yhdelläkään ehdokkaalla ole vielä kovin laajaa kannatusta, vaan ihmisten mielipiteet jakautuvat. Vähitellen mielet muokkautuvat valintoihin, jotka tehdään. Täytyy muistaa, että joku ehdokkaista valitaan puheenjohtajaksi, joten olisi syytä kohdella heitä siinä hengessä, Väyrynen sanoi Rovaniemellä tiistaina.
Kiistää impivaaralaisuuden
Helsingin Sanomat (23.1.2010) sijoitti Väyrysen arvojen perusteella keskustan vanhoillisimpaan, ns. impivaaralaiseen siipeen.
Lehden politiikan toimituksen tekemän arvobarometrin perusteella Väyrysen arvomaailmaan sopivat kaikkien valtion virastojen siirtäminen maakuntiin, keskioluen laimentaminen ja homouden pitäminen syntinä. Väyrynen kiistää lehden arvion.
- Yksikään näistä ei pidä paikkaansa. Tämä on ilmeisesti lehtimieshuumoria, pääministerin salkkua tavoitteleva Väyrynen kuittasi.
Jos Väyrynen valitaan keskustan puheenjohtajaksi, hän lupaa korostaa puolueen aatetta nykyistä enemmän.
- Aatteellisuus korostuu käytännön toiminnassa. Puolue uudistuu voimakkaasti, kun puheenjohtajaa vaihtuu ja kun muu puoluejohto saattaa samalla saada radikaalin nuorennusleikkauksen, Väyrynen visioi.
Ei arvioi kilpailijoita
Väyrynen ei suostu arvioimaan toista puheenjohtajaehdokasta, Mari Kiviniemeä.
- En lähde arvioimaan ollenkaan kilpakumppaneita. En toisaalta lähde kehumaan itseäni, vaan kerron mitä aion tehdä, jos tulen valituksi. Puolueväen asia on arvioida meitä henkilöinä.
Keskustakonkari pitää mahdollisena, että puheenjohtajakisaan ilmaantuu hänen ja Kiviniemen lisäksi vielä muita ehdokkaita.
Vankka tuki Lapista
Keskustan kaksi pohjoisinta piirijärjestöä, Lapin ja Peräpohjolan, tukevat oman maakunnan miestä puheenjohtajakisassa.
Piirit eivät kuitenkaan ole tehneet vielä virallista päätöstä asiasta.