Ilta-Sanomat pohtii pääkirjoituksessaan Anneli Jäätteenmäen mahdollisuuksia Keskustan puheenjohtajakisassa otsikolla Keskustalla edessään vaikea valinta.

Viikonvaihteen Ilta-Sanomissa julkaistuun mielipidemittaukseen osallistuneista Keskustan kannattajista peräti 28 prosenttia pitää Jäätteenmäkeä parhaana vaihtoehtona puheenjohtajaksi. Keskustan kunniapuhenjohtajan Paavo Väyrysen kannatus omien joukossa jää 13 prosenttiin, ja vain 10 prosenttia liputtaa Kiviniemen puolesta.

Jäätteenmäen vankka suosio ei ole valinnan tae, sillä hän ei ole ainakaan vielä edes ilmoittautunut puheenjohtajaehdokkaaksi. Harkitessaan ehdokkuuttaan Jäätteenmäki joutuu pohtimaan sitä, haluaako hän revittäväksi auki ne poliittiset ja henkilökohtaiset haavat, jotka syntyivät Suomen ensimmäisen naispääministerin eroon johtaneen Irakgate-skandaalin yhteydessä.

Poissuljettua ei ole sekään, että Jäätteenmäki haluaa välttyä kaikelta tältä piinalta ja säästää itseään vielä suurempaan koitokseen: seuraaviin presidentinvaaleihin.

Näin siis Ilta-Sanomat tänään.

Miksi ei jakseta?

Uutispäivä Demarin uutispäätoimittaja Antti Vuorenrinne arvioi kolumnissaan eläkenäkymiään.

Kapitalistit ja heitä säestävä porvarihallitus haluavat näköjään jääräpäisesti siirtää minun eläkeikääni kahdella vuodella eteenpäin. He ovat myös sitä mieltä, ettei minua pitäisi päästää eläkeputkeen edes 60-vuotiaana, vaikka jäisin silloin työttömäksi. He ovat myös olleet sitä mieltä, että minun pitäisi painaa yli kuusikymppisenäkin täydet tunnit ilman mitään kebennysmahdllisuuksia esimerkiksi osaeläkkeen muodossa.

Työurien pidentäminen onnistuu joidenkin asiantuntijoiden mukaan parhaiten, jos voidaan vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrää. Tosin melko monet arkikokemukset viittaavat siihen, että tehokkaiden vakuutuslääkärien ansiosta oikeasti työkyvyttömien on melkein mahdotonta päästä työkyvyttömyyseläkkeelle.

Silti siirtäisin fokuksen nyt viimeinkin työelämäkysymyksiin: mikä on vikana, kun siellä ei jakseta.

Tätä ehdottaa päätoimittaja Antti Vuorenrinne Uutispäivä Demarissa.

Köyhyyden teemavuosi

Helsingin Sanomat perää toimia köyhyyden vähentämiseksi, vietetäänhän nyt EU:n köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan teemavuotta.

Vaikka EU:ssa eletään keskimäärin kaukana absoluuttisesta köyhyydestä, vauraaseen Eurooppaankin mahtuu 80 miljoonaa ihmistä, jotka elävät köyhyysrajan alapuolella. Rajan katsotaan alittuvan, jos ihmisellä on käytettävissään alle 60 prosenttia niistä tuloista, joista kunkin maan keskimääräiset tulonsaajat nauttivat.

Suomessa köyhyyden torjuntavuoden tapahtumakalenteri on pitkä ja koostuu pääosin erilaisista seminaareista. On tietenkin hyvä, että köyhyydestä ja syrjäytymisestä puhutaan, mutta se ei saa jäädä teemavuoden ainoaksi saavutukseksi.

Tietoa köyhyyden ja syrjäytymisen kehittymisestä on Suomessa kerätty paljon. Sen työn perusteella voitaisiin tehdä myös päätöksiä köyhyyden torjumiseksi, ei vain istua seminaareissa.

Tällaista siis Helsingin Sanomat tänään maanantaina.