Pääministeri Matti Vanhanen luottaa siihen, keskustapuolueen puheenjohtajakilpaan ilmoittautuu vielä lisää ehdokkaita. Hän ei kuitenkaan tivattaessakaan suostunut ottamaan kantaa nimiin.

Nyt kilpaan ovat ilmoittautuneet ulkomaankauppa-ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ja kuntaministeri Mari Kiviniemi. Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on sanonut harkitsevansa Väyrysen haastamista. Iltasanomien kyselyssä lauantaina eruroparlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki oli keskustaväen suosikki.

Vanhanen sanoi YLE Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla, että ehdokkaita ehtii ilmaantua nykyistä kahta enemmän vielä hyvin ennen kesäkuun puoluekokousta.

- Sinne on vielä 5 - 6 kuukautta aikaa, Vanhanen sanoi.

Henkilö ratkaisee

Kysyttäessä onko hän huolissaan, ettei puheenjohtajakilpaan ole tunkua Vanhanen arvioi, että ehdokkaaksi asettuvat sellaiset ihmiset, joilla on jotain annettavaa puolueelle. Hän sanoi myös olevansa hieman yllättynyt, että puolueen nuoremmasta päästä ei ole lähdetty kilpaan mukaan.

Vanhanen sanoi kuitenkin myös ymmärtävänsä niitä, joiden elämäntilanteisiin puoluejohtajan ehdokkuus ja mahdollinen pääministeriys ei istu. Ympäristöministeri Paula Lehtomäki jättäytyi taistosta perhesyihin vedoten.

Puheenjohtajan valinnan Vanhanenn arvioi ratkeavan pikemminkin henkilökohtaisten ominaisuuksien kuin poliittisen linjan perusteella. Valtaosa poliittisesta sisällöstä on tulevilla henkilöillä kuitenkin samankaltainen.

Jatkostaan pääministerinä Vanhanen arvioi, että jo joulun alla kertoessaan puheenjohtajan paikan jättämisestä, hän kertoi jättäneensä järkevän liikkumatilan kesäkuussa tapahtuvalla ratkaisulle.

- Lähtökohta on, että uudesta puheenjohtajasta tulee pääministeri, mutta ratkaisun pitää läpäistä parlamentaarinen järjestelmä. Asia ratkeaa kesäkuussa jompaan kumpaan suuntaan, Vanhanen totesi.

Työllistämissetelistä apua nuorisotyöttömyyteen

Pääministeri Vanhanen pitää työllistämisseteliä mielenkiintoisena mahdollisuutena helpottaa kasvavaa nuorisotyöttömyyttä.

-Itse odotan tältä nuorisotyöttömyysryhmältä vielä uudentyyppisiä keinoja. Itse olisin viehtynyt tällaiseen jonkinlaiseen työllistämisseteliin, jonka nuori voisi saada määräajaksi, kun onnistuu saamaan itselleen työpaikan. Joitakin tällaisia lisäkannusteita tässä lyhyellä tähtäimellä kaivattaisiin.

Pääministerin haastattelutunnilla Vanhanen hahmotteli, että nuorten tuki rahoitettaisiin kevään työllisyyslisäbudjetista. Työtön nuori voisi saada esimerkiksi muutaman sadan euron suuruisen kannustustuen kolmeksi kuukaudeksi, jos onnistuu hankkimaan työpaikan itselleen. Vanhanen pohti, että voisi olla hyvä väliaikainen työllistämiskeino antaa tällainen seteli vaikkapa 10 000 nuorelle.

Valtio maksaisi väliaikaisen työllistämistuen. Pääministeri Vanhasen mukaan hallitus on pyrkinyt torjumaan eritoten nuorisotyöttömyyttä.

Pääministeri kertoi myös, että hallitus pyrkii aikaistamaan yrityksiä koskevia rakenteellisia verouudistuksia niin, että ainakin kasvuyrityksiä koskevat ratkaisut tulisivat voimaan jo vuonna 2011.

Pääministeri Vanhanen torjui kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen esityksen kolmen suuren puolueen sitoutumisesta ensi vaalikaudellakin palkkaverotuksen pitämisestä nykytasolla. Vanhasen mielestä aikaperspektiivi sitoutumiselle on liian pitkä